maanantai 9. joulukuuta 2013

Mahtiburgeri

Mieheni lempiruokakirja lienee nyt julkaistu. HK:n Sininen viettää 50-vuotisjuhliaan tänä vuonna ja sen kunniaksi on julkaistu kirja Sininen Lenkki 50 ja mestarien makkarareseptit. Kirjassa on mielestäni melko luovalla tavalla väännetty Sininen melko eksoottiseen muotoon. Mahtiburgerin resepti on siitä kesyimmästä päästä ja sillä on hyvä aloittaa.

Leiväksi leipaisin vehnähapanjuureen leivotun erittäin rapeakuorisen vehnäisen. Olen jo kuukauden ajan elättänyt jääkaapissani vehnähapanjuurta. Tämä oli ensimmäinen leipä, jossa happamuus maistui todella. Leipään muodostui myös melko messevät kaasurakkulat.

Mutta takaisin lihaan. Revityn possun tein pohjaten tähän pulled porkin ohjeeseen. Lisäsin marinadiin vielä nestemäistä hickory-savuaromia. Niinhän siinä kävi, että possu oli parempaa kuin pannulla paistettu Sininen Lenkki. Makkara on hyvää vain grillattuna, keskellä kesää.


Mahtiburgerit

Sinistä Lenkkiä 8 osaan pitkittäin paloiteltuna
vaaleaa leipää
chilimajoneesia (ohje alla)
salaattia
tomaattia viipaleina
savujuustoa viipaleina
pulled porkia
salottisipulia ohuina viipaleina (friteerattuna tai raakana)

Chilimajoneesi
Sekoita majoneesia, 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna, Habanero-tabascoa ja 0,5 dl persiljaa. Anna maustua.

Valmista pulled pork ja chilimajoneesi. Paista Sinisen paloihin kunnon paistopinnat. Kokoa burgeri tässä järjestyksessä: leipä, majoneesi, salaatti, tomaatti, possu, lenkki, savujuusto ja sipuli.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Oltta soppaan

Vähän kotimaisia ruokajulkaisuja selailleena oluet tuntuvat olevan ruoanlaitossa tällä hetkellä in. Erityisen näppärästi olut soljahtaa keittoon. Keitto onkin mielestäni helpoin tapa totutella oluen makuun ruoassa.

Löysin Paul Mercurion Olutkeittokirjasta useamman kokeilun arvoisen olutruokareseptin. Vai miltäpä kuulostavat uunipavut oluessa bostonilaisittain tai tulinen olutsinappi? Ensimmäiseksi päätin kuitenkin kokeilla – jälleen kerran reseptiä mukaillen – olut-juusto-hapankaalikeittoa.

Olin myönteisesti yllättynyt keitosta. Vesisateiseen ja tuuliseen päivään lämmin ja vankka keitto mallaslisineen sopi hyvin. Keitossa käyttämäni saksalainen vehnäolut oli paikallaan sopassa, vaikka valkkasin sen aivan summissa ruokakaupan valikoimasta.


Olut-juusto-hapankaalikeitto (kahdelle reilut annokset)

oliiviöljyä loraus
voita nokare
1 pieni sipuli silppuna
2 hienoksi silputtua varsisellerin vartta
100 g speck-kinkkua (eli savustettua ja ilmakuivattua kinkkua, tosin pekonikin passaa)
timjamia
1,5 tl sinappijauhetta
1,5 tl worcestershire-kastiketta
2,5 dl vehnäolutta (jos haluat tujumman oluen maun, laita enemmän)
5 dl kanaliemeä
200 g hapankaalta
1 dl kermaa
100 g cheddaria lastuina tai raasteena
rouhittua mustapippuria
suolaa

Kuullottele sipulia, sellerinvarsia ja speckiä rasvassa 5 minuuttia. Lisää sinappijauhe, timjami, worcestershire-kastike. Sekoita hyvin ja lisää olut ja liemi. Hauduttele 15 minuuttia. Lisää hapankaali ja kiehauta. Lisää kerma, juusto ja mustapippuri. Anna juuston sulaa keittoon hiljakseen. Maista ja mausta lisää tarvittaessa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Bo ssäm eli korealaista nyhtöpossua

Päätinpä minäkin sitten kokeilla korealaista versiota nyhtöpossusta. Reseptin lisukkeineen otin Helsingin Sanomista. Erittäin erikoisen nimen saanut Bo ssäm -possu ei ole yhtä mausteista kuin amerikkalainen serkkunsa, mutta höysteillä siitäkin saa suuta kipristävää. Jätin tekemättä alkuperäisessä ohjeessa olleen possun loppukuorruttamisen, ihan vain sokerin välttelemiseksi.

Muuten possu maistui, sillä luullinen possun lapa maistuu oikeasti possulta, eikä ole vetinen ja rasvaton. En ollut kovin vaikuttunut sinapinsiemenmajoneesista, sillä siinä oli kummallinen (ei välttämättä paha) sivumaku. Halutessaan kurkun voi pikkelöidä riisiviinietikassa.

Bo ssäm -possu
1,5 kilon pala luullista possunlapaa (yhtenä tai kahtena viipaleena)

Marinadi
1/3 dl sokeria
2 rkl karkeaa suolaa

Tarjoiluun
2–3 isoa salaattia, joissa suuret ja taipuisat lehdet (esim. keräsalaatti)
4 punaista chiliä ohuina viipaleina
tuorekurkkua suikaleina
sinapinsiemenmajoneesia
inkivääri-kevätsipulikastiketta

Sekoita sokeri ja suola keskenään ja hiero seos possunlihaan. Laita liha uunivuokaan. Peitä tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa yön yli.
Kaada uunivuokaan kerääntynyt neste pois, kuivaa vuoka ja aseta liha takaisin. Paista 125-asteisessa uunissa 6 tuntia. Valele paiston aikana muutaman kerran lihasta irtoavalla paistoliemellä. Valmistele paistamisen aikana muut aterian ainekset. Revi liha suikaleiksi haarukoiden avulla.

Kevätsipuli-inkiväärikastike
iso nippu kevätsipulia
5 cm:n pala tuoretta inkivääriä
2 rkl rypsiöljyä
2 tl riisiviinietikkaa
½ tl suolaa

Pilko kevätsipulit ja raasta inkivääri. Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa.

Sinapinsiemenmajoneesi
40 g sinapinsiemeniä
¾ dl vettä
¾ dl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 dl majoneesia

Laita sinapinsiemenet, vesi, riisiviinietikka, sokeri ja suola pieneen kattilaan. Anna kiehua hyvin miedolla lämmöllä kannen alla noin 45 minuuttia, kunnes sinapinsiemenet ovat pulleita ja pehmeitä. Sekoita välillä. Jos seos kuivuu, lisää vettä sen verran, että sinapinsiemenet pysyvät lähes nesteen peitossa. Jäähdytä. Voit valmistaa siemenet jo hyvissä ajoin, esimerkiksi edellisenä päivänä. Ne säilyvät jääkaapissa pitkään. Sekoita sinapinsiemenseos majoneesiin.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Muusia ilman pottua

Pottumuusi oli mielestäni parasta mitä perunasta pystyi tehdä silloin kun vielä pottuja söin. Kieltämäti aluksi oli totutteleminen lanttumuusiin. Se kun maistuu oikeasti joltakin. Mutta on aika ihmeellistä, kuinka suu tottuu – kaikkeen. Nyt lanttumuusi maistuu oikealta. Perunamuusi taas kitkerältä ja makealta.

Kaikista parhaimman muusin mielestäni saa, kun loiventaa lantun (tai varsinkin nauriksen) makua lisäämällä muusiin juuriselleriä. Jo pelkkä juurisellerin tuoksu on hurmaavan aromaattinen. Harmi vain on, ettei ainakaan tässä Ruokaprovinssissa ole tullut vastaan kokonaisia juurisellereitä. Aina on turvauduttava valmiiksi paloiteltuihin, muoviin pakattuihin ja vähän mustuneisiin juurisellerin puolikkaisiin.

P.S. Niin paljon kuin puhutaan ja kauhistellaan vähähiilihydraattisen ruokavalion lihan ja kovien rasvojen mättämisestä, niin alla olevalla ohjeella täytän jo yli puolet omasta virallisesta päivittäisestä kasvisten saantisuosituksesta. Eikä muusiin meilläkään sulateta paketillista (à 200 g) kirnuvoita.


Empun muuzzijuuzzi

200 g juuriselleriä kuorittuna ja pilkottuna
500 g lanttua kuorittuna ja pilkottuna
kirnuvoita
ruususuolaa
(muskottikukkaa)

Jos haluat, että juurekset kypsyvät yhtäaikaisesti, pilko juuriselleri isommiksi paloiksi. Se kypsyy nopeammin kuin lanttu. Keitä juurekset pehmeiksi niukassa vedessä. Kaada vesi pois. Muusaa sauvasekoittimella tai perunapultilla. Lisää voita ja suolaa makusi mukaan. Syö heti pois jäähtymästä.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Lakritsinen paahtovanukas

Olen muutamaan otteeseen yrittänyt kokata paahtovanukasta eli crème brûlée'tä, mutta sanomattoman huonoin tuloksin. Yleensä vanukas on jäänyt nestemäiseksi litkuksi kerta toisensa jälkeen vaikka kuinka olen pitänyt kippoja uunissa. Viimeinkin tällä viikolla sain tämän sinällään nopean ja yksinkertaisen jälkiruoan onnistumaan. Tänään oli jo tehtävä toinen erä. Koska lakritsin makua ei voita mikään!

Reseptejä paahtovanukkaan tekoon on yhtä monta kuin kokkia. Oman reseptini pohjaksi ja hyväksi nyt toteamani ohjeen nappasin ikivanhasta Etiketti-lehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vaniljatankoa, suklaata ja kaakaota, mutta minun omaani tulee lakritsijauhetta ja palmusokeria ilman kypsennyksen jälkeen lisättävää sokerikuorta.

Muutamia vinkkejä onnistumiseen: Ensinnäkin astioiden, joissa vanukasseos kypsennetään, on oltava tarpeeksi ohutta kivitavaraa. Toiseksi vesihauteena kannattaa käyttää hyvin lämpöä johtavaa materiaalia kuten metallia. Kolmanneksi mitään reseptin seoksista ei saa vatkata.


Lakritsinen paahtovanukas (kahdelle)

1 dl kermaa
1 dl maitoa
1 tl lakritsijauhetta
1 rkl palmusokeria (tai intiaanisokeria)
2 keltuaista

Kiehauta lakritsijauheella maustettu kerma-maitoseos. Anna maustua 5 minuuttia. Sekoita sillä välin keltuaiset ja sokeri toisiinsa, älä vatkaa. Lisää kerma-maitoseos keltuais-sokerimassaan hitaasti liruttaen hämmentäen samalla seosta, älä vatkaa. Annostele kahvikuppeihin tai vuokiin ja nosta kiehuvalla vedellä täytettyyn uunipannuun. Vettä tulee olla annosastioiden puoliväliin saakka. Kypsennä 30–40 minuuttia +150 asteessa. Nosta pois hauteesta ja jäähdytä. Karamellisoi pinta halutessasi.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Empun kanatagine

Jos pitää happamasta ja suolaisesta, tämä ruoka maistuu varmasti. Happamuus tulee säilötyistä sitruunoista ja sumakista. Suolaisuus puolestaan oliiveista ja säilötyistä sitruunoista. Vissiinkään ”oikeaan” tagineen ei sumakki kuulu, mutta olen sen verran innoissani sen makumaailmasta, että pakkohan sitä oli soppaan sotkea. Ohje on kiiressä itse kehitelty.

Kanataginen voi tarjoilla oikeaoppisesti kuskusin, bulgurin tai lättyleivän kanssa. Minä tarjosin sen riisin kera, sillä siippani ei voi sietää minkäänlaista rikottua vehnää. Oheen voi halutessaan tökätä myös luonnonjogurttia.


Kanatagine sumakilla (kahdelle)

400 g broileria tai kanaa (maukkaimpia paloja ovat reisipalat)
öljyä
1 pullea valkosipulinkynsi
1 keskikokoinen sipuli
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl korianteria
ripaus chilijauhetta
(1 tl Ras el Hanout -mausteseosta)
2 dl vettä
1 rkl kanafondia
1 säilötty sitruuna
2 tl sumakkia
10 isoa vihreää oliivia
(suolaa)

Paloittele liha ja sipuli. Hienonna valkosipuli ja säilötty sitruuna. Kuullota kaikkia muita mausteita öljyssä, paitsi sumakki. Lisää sipulit ja kuullottele keskilämmöllä viitisen minuuttia. Lisää liha ja paista minuutti. Lisää vesi, fondi, sitruunasilppu ja sumakki. Anna hautua 20 minuuttia ja lisää oliivit. Kuumenna ja tarkista maku. Tarjoile höyryävän kuumana.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lohta wasabikastikkeella ja kiinankaalilla

Minulla oli tämän viikon alussa puoli tuubia wasabitahnaa, puoli pönttöä turkkilaista jogurttia ja kalansyöntiongelma. Kaiken lisäksi (kalliit) wasabituubit eivät paketin käyttöohjeen mukaan säily jääkaapissakaan muutamaa viikkoa kauempaa. Jotain nopeaa, vähällä vaivalla keittiössä syntyvää piti valita, joten todella lyhyen internetin selailun perusteella valitsin Hellapoliisin reseptin pohjaksi omalle japanilaiselle lohelleni. Isoin muutos lienee se, että sekoitin itse nestemäisen teriyakityypisen mausteseoksen lohelle.


Japanilaista lohta wasabikastikkeen ja paistetun kiinankaalin kera (neljälle)

800 g lohifilee
teriyakikastiketta (chiliä, seesamiöljyä, inkivääriä, soijaa)

2 dl luonnonjogurttia
wasabitahnaa oman maun mukaan
1 rkl sitruunamehua

1 kg kiinankaalia
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2–3 rkl soijakastiketta

Sivele lohi teriyakikastikkeella. Paista +175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Valmista sillä välin kastike. Sekoita luonnonjogurtin joukkoon wasabitahnaa. Lisää lopuksi joukkoon sitruunamehua.
Leikkaa kiinankaalista kanta ja suikaloi se. Hienonna valkosipulinkynnet veitsellä. Kuumenna öljy pannussa. Lisää kiinankaali ja valkosipuli. Paista käännellen kovalla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon soijakastike.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Tatteja uunissa

On aivan pakko postata tämä maailman yksinkertaisin ja herkullisin tapa valmistaa sieniä uunissa. Yllättäen on kyse Jamie Oliverin ideasta. Yrttinä voi käyttää myös rosmariinia tai timjamia. Chiliä kannattaa laittaa reilusti, mikäli suu vaan kestää tulisuutta. Sen maku sopii todella hyvin sieniin.


Portobellosienet uunissa Jamien tapaan

portobellosieniä (tai ruskeita herkkusieniä)
1 valkosipulinkynsi murskattuna
hivenen chiliä
oliiviöljyä
sitruunamehutilkka
persiljaa
mustapippuria
suolaa
cheddaria (tai jotain hyvää kuorrutusjuustoa) paloina

Irrota jalat ja "kuori" sienet. Hiero mausteet sienten pintaan. Kuorruta cheddarilla. Paista grillivastuksella täydellä teholla noin 15 minuuttia.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Violetti kaalisalaatti

Löysin viimeinkin alueen ainoasta erikoisliikkeestä sumakkia. Purkissa luki, että käytetään salaatteihin ja voileipiin. Lähempi tarkastelu internetin ihmeellisessä maailmassa paljasti, ettei suomen kielellä ole juuri sumakkireseptejä. Siispä ihan itse säveltämään ja kokeilemaan vähän sitä sun tätä.

Voileipiä meillä ei sattuneesta syystä harrasteta, joten ruoan oli oltava jotakin salaattimaista. Kaalistahan sitä saa valmistettua huokeasti. Ja pavut sopivat melkein mihin tahansa salaattiin. Siinähän se resepti sitten jo olikin.

Sumakkia olen kokeillut tämän salaatin lisäksi kannen alla haudutettuihin lihapulliin ja broilerivartaisiin sekä jo täällä jakamaani tomaatti-papu-fetasalaattiin.


Sumakilla maustettu punakaali-papusalaatti

500–600 g punakaalia ohuina suikaleina
50 g punasipulia ohuina viipaleina
1 pkt valutettuja kidneypapuja
1,5 dl majoneesia
1,5 rkl etikkaa
1,5 rkl sumakkia
mustapippuria
suolaa

Sekoita kaaliin ja sipuliin etikka ja suola huolellisesti. Lisää majoneesi ja sumakki. Sekoita jälleen huolellisesti. Lisää mustapippuri ja pavut. Anna maustua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Sekoita välillä ja tarkasta maku. Lisää tarvittaessa mausteita tai majoneesia.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Juusto-hirvipata

Siippani tuli viime viikonloppuna Miehen ikään eli hän on nyt virallisesti keski-ikäinen. Aikoinaan ensituttavuus kaustislaiseen juustopaistiin ei tehnyt häneen säväystä. Lihanpalaset maitotuotteessa eivät sytyttäneet ja hieman lämmennyt juustokin narskui hampaissa ikävästi. Nykyään mieheni rakastaa juustopaistia, kun käytän siinä vain tilkan kermaa ja muuten nesteenä lihalientä. Siispä synttäripäivän atriaksi valikoitui leipäjuustoa hyödyntävä pataruoka, juusto-hirvipata.

Ohjeen olen onkinut Kotilieden parhaat pihvit, paistit ja padat -kirjasta. Lihana voi käyttää hirven sijasta poroa. Venäläiset suolakurkut tuovat pataan ihan oman herkullisen happaman säväyksensä, niin erilainen on niiden maku verrattuna perinteisiin suolakurkkuihin.

Juusto-hirvipata

500 g hirvenlihaa palasina
voita paistamiseen
2 isoa sipulia
2 isoa porkkanaa
lihalientä
mustapippuria
2–3 (venäläistä) suolakurkkua
1 dl kermaa
300 g leipäjuustoa kuutioina
suolaa

Käristä lihat useammassa erässä kuumalla pannulla. Laita lihat, pilkotut porkkanat ja sipulit isoon pataan ja paistele hetki. Lisää lihalientä niin, että liha-kasvisseos ei aivan peity. Rouhaise päälle mustapippuria. Hauduta tunti ja lisää kuutioitu suolakurkku. Hauduta vielä tunti ja lisää sitten kerma. Kiehauta nopeasti ja lisää juusto. Nosta pois liedeltä ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Syksyn ilotulitusta lautasella

Se, että välttelee viljoja ja sokereita ei tarkoita automaattisesti valtavaa päivittäistä lihan mättämistä. Mitä kauemmin muutamaa hiilihydraattilähdettä on karttanut, sitä enemmän ruokavalio muuttuu kasvispainotteiseksi. Näin on ainakin meidän taloudessamme käynyt. Ennen kovin rehukammoinen miehenikin syö mukisematta linssit ja pavut, parsan ja superinhokkinsa kukkakaalin. Tosin yhä edelleen herraan uppoaa suomalaisen miehen perusvihannes, makkara.

Aikaisemmin ei olisi ollut mitenkään mahdollista, että päivän lämmin ateria olisi kasvisruokaa. Nyt lähestulkoon joka viikko yhtenä päivänä syömme kasvisaterian. Tällaisella aterialla hyväksi ja ennen kaikkea naminamiksi raaka-aineeksi ovat osoittautuneet palkokasvit. Niiden proteiinipitoisuus on hyvä ja hiilihydraattipitoisuus maltillinen. Mikään ei nimittäin ole turhauttavampaa kuin aterian jälkeinen ruokahumala, jolloin ei jaksa mitään muuta kuin pötkähtää vaakatasoon.

Mukavaksi tuttavuudeksi ovat osoittautuneet beluga-linssit, jotka näyttävät aivan kaviaarilta. Toinen suosimani palkokasvi on perinteinen kidneypapu, josta en tunnu saavan tarpeekseni.

Tämä kevyesti lihaa sisältävä linssi-juuressalaatti on runsaudessaan melkoinen syksyn sadon ilotulitus. Ohje on peräisin Etiketti-lehden tämän vuodennumerosta 3. Pekonin voi vaihtaa ilmakuivattuun kinkkuun. Appenzeller-juusto on melko voimakasta, joten jokin Valion fiinimmistä juustoista, kuten Kappeli tai Musta Salaneuvos maistuvat monelle varmasti salaatissa paremmin.


Paahdettu juures-linssisalaatti

2 porkkanaa
2 palsternakkaa
2 punajuurta
oliiviöljyä
suolaa
salviaa tai timjamia

1 dl beluga-linssejä
1 kasvisliemikuutio tai 2 tl fondia
2 dl vettä
2 tl hunajaa
100 g pekonia
100 g salaattisekoitusta
100 g appenzeller-juustoa

Kastike
2 rkl pinjansiemeniä
3/4 dl neitsytoliiviöljyä
1/2 dl siideriviinietikkaa tai vaaleaa balsamiviinietikkaa
1/2 tl suolaa
ripaus vastarouhittua mustapippuria

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko juurekset ja levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Valuta juureksille öljyä ja mausta ne suolalla ja yrtillä. Paahda juurekset kypsiksi ja kauniin värisiksi uunin keskitasolla.
Valmista juuresten kypsyessä linssit. Huuhtele linssit hyvin juoksevan veden alla, tiheässä siivilässä. Keitä maustetussa vedessä kypsiksi.
Valuta paahdetuille juureksille tasaisesti hunaja ja lisää salvia sekä linssit. Sekoita hyvin.
Paista pekoni rapeaksi omassa rasvassaan, kuumassa pannussa. Imeytä pekonista ylimääräinen rasva talouspaperilla vuoratulla lautasella.
Huuhtele salaatti tarvittaessa ja kuivaa se salaattilingossa. Sommittele vadille salaattia, linssejä, juureksia ja pekonia. Asettele päälle vielä siivuja appenzeller-juustosta. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Valuta kastike salaatin päälle tai tarjoa se erikseen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Hirveän hyvä hirvenluusoppa

Mieheni hankki tuttujen tutun kautta meille hirvenluita. Mitä muutakaan niistä sitten kokkaa kuin soppaa. Eipä sopasta sen kummempaa kuin mieheni sanoin: ”Kyllä se rouva osaa!”. Ohje alla on täysin itse väännetty.


Hirvenluusoppa

500–700 g hirvenluita
3–5 katajanmarjaa
1–2 laakerinlehteä
vettä

700 g kauden kasviksia, kuten lanttua, naurista, porkkanaa, juuriselleriä, savoijinkaalta, purjoa...
muutama kokonainen mustapippuri
suolaa

Keitä hirvenluita kattilassa katajanmarjoilla ja laakerinlehdillä maustetussa vedessä vähintään muutama tunti. Muista kuoria vaahto liemen pinnalta kiehumisen alussa. Pilko kasvikset keittokuntoon. Irrota lihat luista. Siivilöi liemi ja laita takaisin kattilaan. Lisää liemeen mustapippurit. Kypsennä kasviksia liemessä 15 minuuttia. Lisää lihat, mausta suolalla ja keitä, kunnes kasvikset ovat sopivan pehmeitä.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kokeilinpa tätä: Béarnaisekastike

Mielestäni kastike ja liemi tekevät ruoan. Kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä Jenny Dahlbergin ”lihavuuspamfletissa” Sopivasti lihava hän kirjan päähenkilönä hekumoi alati béarnaisekastikeella. Onhan se sangen hirvittävä yhdistelmä voita ja keltuaisia, joka rikkoo THL:n suosituksetkin mennen tullen.

Pussikastikkeena tai valmistuotteena en béarnaisekastiketta suuhuni appaisi, vaan itsehän tekemällä se oli todettava mistä Dahlberg tuolloin intoili. Sittemmin Dahlberg on ymmärtääkseni laihduttanut ja roimasti. Tuskin kuitenkaan syömällä tätä kastiketta.

Mutta joo – ymmärrän nyt täysin, miksi béarnaisekastike on hyvää. Tosin joka päivä en sitä söisi. Se helpottanee THL:nkin setien ja tätien tuskaa minunkin kohdaltani.

Ohje on kotoisin Yhteishyvän Ruoka-sivustolta.


Béarnaisekastike (4 annosta)

200 g voita
1 rkl hienoksi silputtua sipulia
5 kokonaista mustapippuria
1 tl kuivattua rakuunaa
0,5 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl vettä
3 kananmunankeltuaista
1 rkl silputtua tuoretta persiljaa

Leikkaa huoneenlämpöinen voi pieniksi kuutioiksi. Mittaa sipuli, pippuri, rakuuna, etikka ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä ilman kantta, kunnes nestemäärästä on puolet jäljellä. Siivilöi liemi teräskulhoon ja nosta kulho kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päälle. Lisää keltuaiset ja vatkaa voimakkaasti, kunnes kastike sakenee. Lisää voi muutama kuutio kerrallaan koko ajan vatkaten. Kun kaikki voi on sekoittunut, nosta kulho pois kattilan päältä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Mausta persiljalla.

torstai 19. syyskuuta 2013

Lohta kinkussa ja yrttiset pinaattilinssit

Mitä sitä löytääkään, kun läräilee reseptikansiotaan? Lohireseptin Jamie Oliverin jostakin ensimmäisistä keittokirjoista kopioituna. Mutta ohoh, kun on hyvää ja raikasta. Suorastaan kaduttaa, että ohje on maannut kansiossa vuosikausia pääsemättä kertaakaan toteutetuksi. Sitä paitsi: Tämä ruoka valmistuu paljon nopeammin ja vähemmillä raaka-aineilla kuin hra Oliverin viimeisimmät kulinaariset keittiönsotkimisnäytökset elikkä "15 minuutin ateriat".


Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty lohifilee ja pinaatti-yrttilinssit (4 annosta)

250 g kuivattuja linssejä (tai 4 dl säilöttyjä linssejä)
4 noin 200–250 g:n palasta lohifileetä ruodottomana ja nahattomana
suolaa
mustapippuria
8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
2 kourallista yrttejä silputtuna, kuten basilikaa, minttua ja persiljaa
3 kunnon kourallista pinaattia silputtuna
2 dl maustamatonta jogurttia

Keitä linssit (tai käytä säilöttyjä linssejä). Mausta lohifileet suolalla ja pippurilla. Kääräise fileet kinkkuviipaleisiin ja laita uunivuokaan. Valuta päälle tilkka oliiviöljyä ja paista uunissa +225 asteessa noin 10 minuuttia.
Mausta valutetut ja paistinpannulle kipatut linssit suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Lisää pinaatti ja paistele hetken aikaa, kunnes pinaatti on pehmennyt. Lisää yrtit ja sitruunamehu. Kuumenna nopeasti. Nosta tarjolle lohen ja pippurilla ja suolalla maustetun jogurtin kanssa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tytisevää syötävää

Enpä ole koskaan hyytelöä tehnyt. Vaan nyt sekin päivä koitti. Brittiläisissä ruokaohjelmissa valmistetaan usein tytiseviä hyytelöjä ties mistä marjoista. Niin teki myös Lontooseen muuttanut australialaiskokki Bill Granger.

Vadelmahyytelön teko oli helppoa. Gelatiinijauheen kanssa en tosin pääse yhteisymmärrykseen koskaan. (Lieneekö osasyy siinä, etten ole koskaan lukenut purkin kyljessä olevaa käyttöohjetta kuin vasta nyt jauheen lisäämisen jälkeen?) Jätin suosista sokerin pois lukuunottamatta ruokalusikallista palmusokeria. Granger tarjosi hyytelönsä jäätelön kera, itse suosin pelkkää hennosti vispattua kuohukermaa. Mutta lemon curdia en malttanut jättää pois. Öh, kun se on makeaa, mutta aika namia.



Vadelmahyytelö lemon curdin kera (2 annosta)

200 g vadelmia
ripaus sokeria
2 dl vettä
tilkka sitruunamehua
1,5 tl gelatiinijauhetta + kylmää vettä

Tarjoiluun
vatkattua kermaa tai hyvää vaniljajäätelöä
lemon curdia (itsetehtyä tai kaupasta ostettua)

Keitä vadelmia, vettä ja sokeria hiljakseen, kunnes marjat ovat hajonneet. Siivilöi neste ja paseeraa loppukin mehu siemenistä mittakulhoon. Tarkista nesteen määrä ja lisää vettä niin, että vadelmamehun ja veden yhteismääräksi tulee 2,4 dl. Lisää sitruunamehu. Liota gelatiinijauhe 1 rkl kylmää vettä ja lisää se vattumehun sekaan. Kuumenna hiljakseen, kunnes jauhe on liuennut kokonaan. Jäähdytä seosta hetken aikaa ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
Lusikoi hyytelöä tarjoiluastioihin, laita päälle kermavaahtoa ja nokare lemon curdia.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tomaatti-papu-fetasalaatti

Hiilihydraattien välttely johtaa väistämättä palkokasvienkin tarkkaan valikointiin. Senpä tähden voisin nykyään syödä kahmalokaupalla kidney- ja voipapuja sellaisenaan valutettuna. Mums! Ruokavalion alkuaikoina ei nimittäin tässä taloudessa palkokasveja syöty lukuunottamatta vihreitä papuja.

Pavut ovat toki moneen muuhun ruoka-aineeseen verrattuna melko matalahiilihydraattisia ja niissä on suhteellisen paljon proteiinia. Ennen kaikkea niillä voi korvata iän ikuista lihan, kalan tai broilerin syöntiä. Seuraava salaatti on vanha tuttavani, sillä valmistin tätä jo tavallista vähäkalorista ruokavaliota noudattessani. Alkuperäinen resepti on Valiolta, mutta olen vuosien varrella munklannut sitä hieman.

 
Tomaatti-papu-fetasalaatti

1 tlk (250 g) kidneypapuja
1 ruukku salaattia
170 g fetaa kuutioina
1 – 2 punasipulia
6 pientä tomaattia tai rs kirsikkatomaatteja
1 dl vihreitä oliiveja
basilikan lehtiä

Kastike
2–3 rkl sitruunamehua TAI punaviinietikkaa
2 rkl neitsytoliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 tl sinappia
mustapippuria
suolaa

Valmista ensin kastike sekoittamalla ainekset keskenään. Huuhdo pavut kylmällä vedellä siivilässä ja valuta. Laita ne marinoitumaan osaan kastikkeesta. Leikkaa punasipuli hyvin ohuiksi renkaiksi. Viipaloi tai puolita tomaatit. Laita sipulit ja tomaatit myös marinadiin.
Huuhdo ja linkoa tai kuivaa salaatit. Asettele ne laakealle vadille pediksi. Valuta fetajuustokuutiot.
Kerrostele ainekset salaattipedille, myös kastikkeessa maustuneet pavut, sipulut ja tomaatit. Laita loppu kastike erikseen tarjolle.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Lehtikaalisoppa

Ollapa oma maatilkku, jossa kaalien suvun terveyskuningatarta lehtikaalia kasvattaa. Lehtikaalin kausi on käsillä ja sen tähden sitä saakin nyt hyvin kaupoista. Muulloin sitä ei juuri mistään löydä. Jos löytääkin, hinta on todella suolainen. Lehtikaali ei vissiin tykkää huonoa edes pikkupakkasista, joten sen satokausi omalla kasvimaalla olisi pitkä.

Lehtikaali on muutoinkin terveellisten ja vitamiinipitoisten kaalien suvun terveellisin ja vitamiinipitoisin edustaja. Siltä se myös tuoksuu, leikatulta ruoholta. Mutta maku ei ole "superfoodiksi" paha, kunhan vähän muistaa maustaa ja lorauttaa rasvaa sekaan.

P.S. Kuvan leipä on naurisleipää, joka on kokeilemisen arvoista. Leivän pääraaka-aine on rukiin sijasta nauris.


Lehtikaalikeitto

150 g lehtikaalia suikaloituna
2 pientä sipulia silputtuna
öljyä
7 dl täysrasvaista maitoa
200 g sulatejuustoa
suolaa
mustapippuria
(ripaus psylliumia suurustamiseen)

Kuullota kaali ja sipuli kevyesti kattilassa öljyssä. Lisää maito ja kiehauta. Lisää juusto ja mausteet. Hauduta 10 minuuttia välillä sekoitellen. Soseuta ja tarkista maku. Sekoita psyllium sekaan huolellisesti. Älä laita psylliumia likaa, suurustumiseen menee jokunen minuutti.

tiistai 27. elokuuta 2013

Kyssäkaaligratiini

Nyt sitä herkkua taas saa. Nimittäin kyssäkaalia eli kaalirapia. Toki kaaliperheen miedointa lajiketta saa kaupoista talvella, mutta huomattavan kalliimmalla ja vain ulkomaalaista.

Kyssäkaali on monikäyttöinen, mutta harmillisen unohdettu kasvis. Sitä voi syödä sekä raakana että kypsennettynä. Mielestäni sen maku on lähimpänä perunaa verrattaessa lanttuun tai nauriiseen.

Mikäli haluaa jättää perunan ruokavaliostaan, kyssäkaali on helpoiten omaksuttava korvike. Lantun ja etenkin nauriin pistävään ja voimakkaaseen makuun on sen sijaan totuteltava useampi kuukausi. Tosin puolen vuoden potuttomuuden jälkeen peruna maistuu kitkerältä ja sen suutuntuma on sokerinen ja jauhomainen. Kun taas lanttumuussi maistuu vaikkapa poronkäristyksen kanssa maailman luontevimmalta lisäkkeeltä.

Potuttomien gratiinien kuningas on kyssäkaaligratiini. Sen voi maustaa halutessaan sinihomejuustolla tai valkosipulilla. Tällä kertaa käytin pelkkää kermaa.


Kyssäkaaligratiini

1 kg kyssäkaalia kuutioina tai ohuina viipaleina
50 g voita
n. 2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää
(juustoraastetta)

Kuullota kyssäkaalia isossa kasarissa voissa kevyesti. Lisää kerma ja keitä kyssäkaali kypsäksi. Älä anna seoksen kuivua kokonaan. Lisää tarvittaessa loraus kermaa. Mausta seos ja kaada uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraaste. Gratinoi 250-asteisessa uunissa, kunnes pinta kuplii ja on kullankeltainen.

perjantai 9. elokuuta 2013

Lasagnelevyt ilman jauhoja

Jos jotakin kaipaa viljoja vältellessään, niin kunnon lasagne maistuisi aina silloin tällöin. Pasta on yksi hankalimmin korvattavista tuotteista vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaessa. Ei munakoiso- tai kesäkurpitsavastikkeissa ole mitään vikaa, ne vain mössääntyvät bolognesekastikkeen sekaan uunissa.

Nytpä löysin Hiidenuhman keittiössä -blogista tuorepastan ohjeen, joka Hiidenuhman mukaan on jaossa useissa muun muassa ruotsalaisissa vhh-blogeissa. Muutamaan otteeseen olen lasagnea pitkästä aikaa tehnyt ja ai että! on melko autenttisen oloista tuorepastaa, kananmunaahan siihen jauholliseenkin tulee.



Vähähiilihydraattinen tuorepastalevy (yksi uunipellillinen)

4 kananmunaa
150 g tuorejuustoa
0,5 dl psylliumia
öljyä
Vatkaa kananmunat ja tuorejuusto sekaisin tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon psyllium. Kaada taikina öljytylle leivinpaperille ja anna turvota 10 minuuttia. Halutessasi voit voidella toisen leivinpaperin öljyllä ja asettella sen taikinan päälle. Tällöin levy ei tummu uunissa. Kypsennä levyä 150 asteisessa uunissa, melkein ylätasolla 10 minuuttia. Jäähdytä pastalevy ennen käyttöä. Levy säilyy mainiosti päivänkin jääkaapissa leivinpaperiin kääräistynä.

Lihakastike
400 g jauhelihaa tai tölkkitonnikalaa valutettuna
1 sipuli silputtuina
2–3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
(1 dl punaviiniä)
400 g tomaattimurskaa tai säilöttyjä tomaatteja
oreganoa
basilikaa
suolaa ja mustapippuria
Ruskista jauheliha ja sipulit. Lorauta viini sekaan ja anna porista hetki, jotta alkoholi keittyy pois. Lisää joukkoon tomaattimurska. Lisää mausteet ja suola. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla puoli tuntia.

Bechamel-kastike
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja (psyllium käy suurustamiseen myös, mutta sitä on käytettävä vähemmän)
3–4 dl täysmaitoa
muskottipähkinää
suolaa

Sulata voi pikkukasarissa. Sekoita joukkoon jauhot. Kuullota hetki. Lisää pienissä erissä maito vatkaten seosta koko ajan reilusti. Anna kuplia hiljalleen jokusen minuutin, kunnes jauhot ovat kypsyneet. Mausta muskotilla ja suolalla.

Lasagnen kokoaminen: Levitä uunivuoan pohjalle lihakastiketta ja sen päälle ohut kerros bechamel-kastiketta. Jatka samalla tavalla. Päällimäisen lasagnelevyn päälle tulee bechamel-kastiketta ja aimo annos juustoraastetta. Paista lasagnea 175 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

maanantai 5. elokuuta 2013

Mummon salaatti

Eipä tainnut mummua kiinnostaa kasviöljyjen terveysvaikutukset ja kananmunan keltuaisten kolesteroli, kun tätä salaattia kastikkeineen väsäsi. Tosin ei kyläkaupassa ollutedes tarjolla eri sorttisia oliiviöljyjä ja rypsiöljyäkin vain sitä yhtä laatua. Lauantai-makkarakin liisutettiin vasta tiskin takana ja sitä sai vaikka 25 grammaa niin halutessaan.

Yhtä kaikki, kermapohjainen salaatinkastike on mukavaa vaihtelua ja rasvapitoinen lisuke muuten niin kuivakkaalle vihersalaatille. Keräsalaattia tulee myös ostettua harvoin, mutta tässäpä oiva syy ostaa sitäkin. Salaattiin ei nimittäin mikään frisee-, jää- tai sydänsalaatti kelpaa.

Mummun salaatti

1 pss keräsalaattia
2 keitettyä kananmunaa
pätkä tuorekurkkua
1 rs kirsikkatomaatteja

Kastike
1 dl kuohukermaa
2 tl väkiviinaetikkaa
1 tl sinappia
ripaus suolaa ja valkopippuria

Revi keräsalaatti vadille. Kuori ja halkaise kananmunat. Irrota keltuaiset ja siirrä kulhoon. Paloittele valkuaiset ja ripottele salaatille. Pilko kurkku ja tomaatit ja nostele salaatin päälle. Hiero keltuaiset tasaiseksi haarukalla. Vispaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää muussatut keltuaiset. Mausta etikalla, sinapilla, suolalla ja pippurilla. Tarkista maku. Tarjoile salaatti kastikkeineen grillipihvin tai savukalan kaverina.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Gratinoitua muumuuta

Tuotantotyö elintarviketeollisuudessa ja hoitotyö psykogeriatrisessa palvelukodissa eivät ole yhteiskuntamme kevyimpiä hommia. Siispä raskas työ vaatii raskaat eväät. Tällä ajatuksella lohdutin itseäni kokatessani kermalla ja juustolla gratinoitua naudanfileetä. Resepti on Anna Hallénin kirjasta Karppaa kevyesti (?!?, toim. huom.).

Hirvittävästi työtä tämä ruoka ei vaatinut. Oioin vielä herkkusienienkin kohdalla laittamalla soosiin tölkkikamaa. Ja olihan ruoka hyvää rusehtavasta ulkonäöstään huolimatta. Nälkä pysyi todella loitolla aina iltavuoron viimeisiin tunteihin asti.


Gratinoitua naudanfileetä (neljälle)

500 g naudanfileetä (ulko- tai sisä-)
voita ja oliiviöljyä
200 g herkkusieniä pilkottuna
suolaa
mustapippuria

Kastike
2 keltasipulia hienonnettuna
4 dl kuohukermaa
2 rkl punaviiniä
2 rkl lihafondia
2–3 dl voimakasta juustoraastetta

Leikkaa fileestä senttimetrin paksuisia pihvejä. Paista pihveihin pinta voi-öljyseoksessa tulikuumalla pannulla. Nosta pihvit uunivuokaan ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista herkkusienet samalla pannulla ja ripottele ne pihvien päälle.
Tee kastike. Kuullota sipulisilppu voissa pannulla. Lisää kerma, viini ja fondi. Porisuta keskilämmöllä, kunnes kastike sakenee. Tarkista maku ja kaada kastike pihvien päälle. Ripottele pinnalle vielä juustoraaste. Paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja kullanruskeaa. Tarjoa pihvit kukkakaalipyreen tai paahdettujen kasvisten kera.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lohi-suolakurkkusoppa

Kunnolliset ja maukkaat kalakeitto-ohjeet ovat enemmän kuin tarpeen, jos aikoo syödä kaksi kertaa viikossa kalaa. En tiennyt mihin soppaan lusikkani panin, kun tätä Pirkasta napattua reseptiä kokeilin omine muunnoksineni. Aika maukasta ja nopeaa arkiruokaa, ilman perunaa vieläpä.

Alkuperäisessä ohjeessa on kesäkurpitsaakin, mutta mielestäni siitä tulee keitettäessä lötköä ja harmahtavaa, ei kovin miellyttävää syötävää. Sen tähden alla olevassa reseptissä sitä myöskään ei ole.


Lohi-suolakurkkukeitto

1 purjo
1 rkl öljyä
n. 8 dl vettä
1 (300 g) parsakaali
2 dl suolakurkkukuutioita
1/2 tl suolaa
mustapippuria
200 g Koskenlaskija-sulatejuustoa
200 g savulohta
timjamia

Viipaloi halkaistu ja huuhdottu purjo. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota purjo. Kaada kattilaan vesi ja kuumenna kiehuvaksi.
Paloittele parsakaali pieniksi kukinnoiksi. Paloittele myös kevyesti kuorittu varsi. Lisää parsakaalit ja timjami kattilaan. Keitä pari minuuttia ja lisää maustekurkut, suola ja mustapippuri. Anna kiehua edelleen pari minuuttia ja lisää kuutioitu sulatejuusto.
Lisää paloiteltu lohi. Kuumenna keitto ja tarkista maku.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Okragumbo

Ostin paikallisesta Punnitse ja säästä -puodista säilöttyä okraa. Lyhyen googlettamisen ja Paul Gaylerin Makkara-keittokirjan selailun jälkeen totesin (muistin, että yhdessä ruoassa oli okraa käytetty), että on viisainta käyttää okra muhennokseen tai keittoon. Siispä gumbon keittoon.

Säilykepurkin avattuani totesin okran melko hajuttomaksi. Huuhtelin palot purkin ohjeen mukaan ja pilkoin palasiksi. Okran sisällä todellakin on liisterimäistä töhnää, muttei mielestäni liikaa. Gumboa maistettuani totesin, ettei okra itsessään juuri maistu miltään. Se tarvitsee rinnalleen rutkasti tulisia mausteita.

 Okragumbo

öljyä
1 karkeasti pilkottu sipuli
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 paprika kuutioituna
muutama varsisellerin varsi silputtuna
7 dl kanalientä
200 g savunmakuista makkaraa
125 g okran palkoja paloiteltuna
timjamia
suolaa
1 laakerinlehti
Tabascoa maun mukaan
cayennepippuria
125 g isoja katkarapuja

Kuullota sipuli, paprika ja varsiselleri kattilassa öljyssä. Lisää liemi ja kiehauta. Lisää makkaran viipaleet, okra, timjami ja laakerinlehti. Lisää suolaa ja cayennepippuri sekä Tabasco. Keitä matalalla lämmöllä 15 minuuttia. Sekoita joukkoon katkaravut ja kiehauta nopeasti. Tarkista maku.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesällä kerran: Chili-jauheliha-wrapit

Kesällä maistuu tulinen ja helppo ruoka. Lainasin muutama viikko sitten kirjastosta Gordon Ramsayn Kokkauksen taito -opuksen. Kirjassa on monta kesään passelia reseptiä ja tämä wrappien ohje on yksi niistä. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten niin karmean tuoksuisesta mausteesta kuin kalakastike saa aikaiseksi tällaista hyvää. Ja muuten... Helppouden ja tulisuuden lisäksi ruoka sopii hyvin hiilihydraatteja vältteleville, vaikka siihen ripaus sokeria tuleekin.


Chili-jauheliha-wrapit

400 g nauta-sikajauhelihaa
seesamiöljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
5 cm:ä tuoretta inkivääriä raasteena
1–2 punaista chiliä pilkottuna
1 tl tummaa sokeria
1 rkl kalakastiketta
1 limetin kuori ja ½ mehu
3 kevätsipulin vartta TAI varsisipulia pilkottuna
suolaa
mustapippuria
sydänsalaatin, keräsalaatin tai varhaiskaalin lehtiä tarjoiluun

Kastike
1 rkl soijakastiketta
½ limetin mehu
1 tl seesamiöljyä
½ punainen chili pilkottuna
korianterin lehtiä silppuna
1–2 tl kalakastiketta
ripaus tummaa sokeria
1 rkl oliiviöljyä

Sekoita kastikeainekset ja tarkista maku.
Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja ruskista pippurilla ja suolalla maustettua jauhelihaa pannulla 7 minuuttia. Kun jauheliha on kunnolla rusehtavaa, rapeaa ja hienojakoista, siirrä se pannulta talouspaperilla vuoratulle lautaselle odottamaan.
Pyyhi pannu ja lisää rkl seesamiöljyä. Lisää valkosipuli, inkivääri ja chili. Lisää myös sokeri, ripaus suolaa ja paista muutama minuutti. Lisää jauheliha ja sekoita. Lisää kalakastike ja lämmitä. Sekoita joukkoon limetinkuori ja -mehu, kevätsipuli. Sekoita minuutti ja laita liesi pois päältä.
Lusikoi jauhelihaseosta salaatinlehdille ja valuta päälle hieman kastiketta.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Lakritsi-suklaabrowniet

Tätä sokeri- ja viljapitoista leivonnaista en voinut välttyä kokeilemasta, koska se sisältää kahta sokerimaailman suosikkiani, lakritsia ja salmiakkia. Bongasin reseptin jo huhtikuussa aivan vahingossa Fazerin reseptisivuilta. Mieheni kesäloman kunniaksi leipaisin sitten jotakin makeaa.

Lakritsi-suklaabrowniet olivat todella helppoja leipoa. Maultaan browniet eivät loppujen lopuksi olleet kovin makeita. Salmiakin makua olisi voinut olla enemmänkin.


Lakritsi-suklaabrowniet

200 g voita
100 g tummaa suklaata
120 g (3 patukkaa) Fazer Dumle Liquorice -suklaata
2 dl sokeria
3 kpl kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl Fazer Tyrkisk Peber Crushia

koristeluun Fazer Tyrkisk Peber Crushia

Paloittele kattilaan voi ja sulata se. Lisää paloitellut suklaat ja anna suklaan sulaa lämpimään voihin välillä sekoitellen. Vatkaa sokeri ja kananmunat kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Kaada joukkoon hieman jäähtynyt suklaa-voiseos. Lisää myös vehnäjauhot ja Tyrkisk Peber Crush. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (noin 20x25 cm). Ripottele pinnalle vielä Tyrkisk Peber Crushia. Paista 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa paloiksi.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Pippurinen porkkanakeitto

Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että voisin rehellisesti sanoa pitäväni kasvisruoasta. Mutta mitä useampi vuosi on kulunut välttäen perunaa, pastaa, riisiä, viljoja ja sokeria, sitä enemmän kasvikset maistuvat meille molemmille. Minulla ei ole ollut näihin viikkoihin asti varsinaista kasvisruokasuosikkia, miehelläni se on (itse tehdyt) paahdetut kasvikset.

Nyt minullakin on suosikki, jota voisi syödä kattilatolkulla: pippurinen porkkanakeitto. En juuri ole porkkanakeittoa harrastanut, lukuun ottamatta savukala-porkkanakeittoa. Tämä pippurinen versio löi samantien jalat alta. Alkuperäinen resepti on Pirkka.fi -sivuilta.


Pippurinen porkkanakeitto

350 g tomaattia (tomaattimurskakin käy)
500 g porkkanoita pilkottuna
n. 2 dl vettä
1 tlk Valion Mustapekka-kermaa
1 prk pehmeää raejuustoa (ns. cottage cheese)
1 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna (tai 2 tl kuivattua basilikaa)

Kuutioi tomaatit. Pane tomaatit, porkkanat ja vesi kattilaan. Porisuta, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Nosta takaisin liedelle ja lisää ruokakerma. Annostele keitto lautasille ja lusikoi päälle juusto-basilikaseosta.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Helppo suklaamousse

Meillä kun ei mitään sokerista periaatteessa syödä, ainoat makeaksi luokiteltavat herkut ovat marjat ja tumma suklaa. Yleensä ostamme Maraboun 86-prosenttista suklaata. Se on niin tujua syötävää, että sadan gramman levy riittää hyvin kahdelle hengelle.

Olen jo aikaisemmin jakanut blogissani Jamie Oliverin Suloisen suklaamoussen ohjeen, mutta tämä seuraava suklaamousse on todella helppo valmistaa. Mousseen ei laiteta kermaa, eikä sokeria, joten se on huomattavasti kevyempi kuin Jamien vastaava. Resepti on Good Food Channelin sivuilta.


Suklaamousse (neljälle)

180 ml täysmaitoa
60 ml vahvaa kahvia
170 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
(2 rkl tummaa rommia)
1 tl vaniljaa
ripaus suolaa

Kuumenna maito ja kahvi kattilassa. Laita joukkoon pilkottu suklaa. Jätä sulamaan viiden minuutin ajaksi. Sekoita kerran. Kaada seos kulhoon. Lisää joukkoon vispaten kananmunat, rommia, vanilja ja suola. Annostele tarjoiluastioihin ja nosta jääkaappiin kahdeksi tunniksi.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kalaa tomaatissa

Kaikki maukkaan oloiset kalaohjeet ovat aina tervetulleita. Siispä hamstrasin innoissani asuinkaupunkini sivukirjastosta kalaruokakirjoja niitä nähdessäni. Muutamia reseptejä olen jo niistä kokeillut. Seuraava osoittautui kohtuullisen kepeäksi ja raikkaaksi kesäruoaksi.

Punaisella soosilla kuorrutetun kalan ohje on Maija Silvennoisen tuoreesta kirjasta Suomalainen kalakeittokirja. Reseptissä kalavaihtoehdoiksi Silvennoinen ehdottaa nieriää, kuhaa, siikaa, kampelaa, sampea tai kirjolohta. Itse valmistin ruoan suomalaisesta kirjolohesta ja tarjosin jäähtyneen kalan lisäkkeenä vihreää salaattia, höysteenä vain vihreitä oliiveja ja kurkkua. Hyvin hellepäivään sopivaa.


Kala & tomaatti

500 g suomalaista kalaa
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä viipaleina
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
2 tl pieniä kapriksia
mustapippuria
suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
tuoretta persiljaa hienonnettuna

Laita kalafilee laakeaan uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Kuullota öljyssä sipulit. Lisää tomaattipyree ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kaprikset, sitruunamehu ja mausteet. Lämmitä maltillisesti. Lisää yrtit ja tarkista maku. Kaada kastike kalalle. Kypsennä 220-asteisessa uunissa 15 minuuttia, kunnes kala on kypsää.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Fetalla ja pinaatilla täytetyt grillipaprikat

Parina viimeisenä kesänä olemme grillanneet näitä herkullisia fetalla ja pinaatilla täytettyjä paprikoita lihan lisukkeeksi. Vaikka ruoka onkin työläähkö, vaiva kannattaa. Ohje on Me-lehden vuoden 2011 kuudennesta numerosta.

Tällä kertaa löysin Lidlistä niin kutsuttuja valkoisia paprikoita ja tein ruoan niistä. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään punaisia suippopaprikoita eli ramiro-paprikoita. Niitä on haastavampi täyttää kuin valkoisia, mutta kyllä sekin onnistuu pikkulusikan tai pitkänokkaisen pursottimen avulla.

  
Täytetyt grillipaprikat

6 suippopaprikaa
200 g fetaa
200 g pinaattia (tuoretta tai pakastettua)
1 nippu tuoretta minttua
2 rkl hienonnettua kaprista
(1 rkl korppujauhoa)
mustapippuria

Leikkaa huuhtaistujen paprikoiden kanta pois ja koverra siemenet ulos pienellä veitsellä kaivertaen. Hienonna täytteen aineet monitoimikoneessa tai käsin haarukalla. Täytä paprikat lähes täyteen. Kuumentuessaan täyte pursuaa hiukan ulos. Grillaa keskilämpöisessä grillissä tai kypsennä 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ahmetin tohvelit eli lämpimät munakoisokerrosleivät

Viljaa välttäessään jää kaipaamaan muutamia asioita: pizzapohjaa, tortillalättyjä ja lämpimiä leipiä. Varsinkaan tortilloille on hankala keksiä korviketta, joka ei maistuisi kananmunalta tai juustolta liikaa. Lämpimille leiville löysin nyt erittäin maistuvan korvikkeen – Ahmetin tohvelit.

Tohvelit valmistetaan munakoisosta. Kahden pitkittäin leikatun viipaleen väliin voi laittaa käytännössä mitä tahansa, mitä nyt yleensä lämpimiin leipiin laitetaan. Minä tietysti laitan juustoa ja sinihomejuustoa aina. Idean tohveleihin sain Karppaus.infon reseptisivuilta.

Ja tosiaan tänään taas sain tuta miten käy, kun töissä lipsahtelee syömään ruisleipää ja mannapuuroa. Ei kestä maha kumpaakaan.


Ahmetin tohvelit

1 munakoiso
suolaa
pippuria

Ehdotelmia täytteeksi:
salamia tai kinkkua
aurinkokuivattua tomaattia
(säilöttyä) paprikaa
sinihomejuustoa
mozzarellaviipaleita
juustoraastetta
basilikaa
oreganoa
chiliä

Viipaloi munakoiso pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Suolaa ja pippuroi viipaleet ja paista 200-asteisessa uunissa, kunnes viipaleet hieman ruskistuvat. Pane täytteet joka toiselle viipaleelle ja joka toiset kanneksi päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Jatka paistamista uunissa, kunnes juusto pinnalla on sulanut.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Chili-mozzarella-antipasto

Katselin viime viikolla pitkästä aikaa Jamie Oliverin Helpot herkut -sarjaa. Olen katsonut sarjan viimeksi 1990-luvun loppupuolella, sen Suomen ensiesityksen aikana. Tuolloin innostukseni ruokaan ja kokkaamiseen vasta orasteli jossain, joten tämä chili-mozzarella-antipasto on mennyt tyystin sivusuun. Kieltämäti suuni ja makuni on ollut vasta viimeiset viisi vuotta valmis tällaisiin makuelämyksiin. Aikaisemmin olisin kauhistunut chilien määrää ja mozzarellan rasvamäärää.

Nautin antipaston muun ruoan yhteydessä, ja chileillä kuorrutettu mozzarella oli grillilautaseni parasta antia. Varhaiskaalista värkätty coleslaw, HK:n salmiakkipossu (sitä saa taas!) ja Atrian pehmeän pippuriset broilerivartaat vain eivät pärjänneet millään juustomonsterin hemmotteluruoalle, vaikka kaikkensa yrittivät.


Chili-mozzarella-antipasto

2 mozzarellapalloa (italialaista)
5–7 pitkulaista chiliä
oliiviöljyä
puna-, valko- TAI balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
sitruunankuorta raasteena
salaatti-yrttikimaraa (basilikaa, lehtipersiljaa, viinisuolaheinää, rucolaa...)

Paahda chilit kokonaisina grillissä mustakuorisiksi. Laita kulhoon ja peitä kulho kelmulla. Anna seistä 5 minuuttia. Pilko mozzarella ja laita lautaselle. Ripottele päälle suolaa ja ripaukset mustapippuria. Laita oheen yrtit ja salaatit. Raasta päälle sitruunankuorta.
Kuori chilit, halkaise ja raaputa siemenet pois. Kädet kannattanee suojata kertakäyttöhansikkailla tässä työvaiheessa. Laita takaisin kulhoon, kaada päälle oliiviöljyä, viinietikkaa ja lisää ripaus suolaa. Sekoita ja kaada mozzarellan päälle. Voit nauttia antipaston rapsakan leivän päältä tai sellaisenaan.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Paprikasoppa

Tänään oli pakko saada grillata jerk-maustettua possun sisäfileetä, mutta salaatin teko ei innostanut yhtään. Ideatkin olivat vähän vähissä ja grillauskelikin arvelutti. Siispä tein lisukkeeksi Kotilieden vappua ennen ilmestyneestä numerosta löytyneen tulisen paprikasopan mukailtuna versiona. Kasvikset paahdoin grillissä, sambal oelek -tahnan tilalla käytin grillissä paahdettua chiliä ja halloumin jätin paneroimatta.


Paprikasoppa (kahdelle)

180 g punaista suippopaprikaa
2 isoa tomaattia
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
6 dl kasvis- tai lihalientä
1,5 rkl tomaattisosetta
loraus vodkaa
1 rkl sambal oelek -chilitahnaa (tai 1 punainen paahdettu chili)
1 rkl worcesterkastiketta
1 tl tummaa sokeria
1 tl timjamia
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
100 g halloumijuustoa
oliiviöljyä

Pese ja poista paprikoista siemenkodat ja kannat ja leikkaa tomaattien kanssa reiluiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipulit. Nosta paloitellut kasvikset uunivuokaan ja valuta päälle oliiviöljyä. Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Sekoita kasviksia muutaman kerran paahtamisen aikana. Voit myös paahtaa kasvikset grillissä.
Nosta vuoka uunista. Valuta kasvikset kattilaan. Lisää hienonnettu valkosipuli, liemi ja tomaattisose. Anna keiton kiehua noin 5 minuuttia. Lisää loput mausteet. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella ja kuumenna kiehuvaksi. Kuutioi halloumijuusto ja paista oliiviöljyssä kauniin kullanruskeiksi.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Naudanpaistipata kolmen sipulin ja punajuuren kera

Pataruokakausi alkaa olla jo ohi, mutta vielä ehdin kokeilemaan Alkon asiakaslehden Etiketin tämän vuoden ensimmäisestä numerosta naudansisäpaistipataa.

Olen lukenut Etikettiä jo vuosia, mutta useimmat reseptiohjeet ovat tuntuneet jotenkin turhan työläiltä ja hienostelevilta. Nyttemmin ohjeet ovat mielestäni lähentyneet tavallisen kotikokkaajan taitoja, viitseliäisyyttä ja etenkin reseptien raaka-aineet ovat helpommin saatavilla tavallisesta ruokakaupasta.

Tätä pataa olen tehnyt jo pariin otteeseen, koska se osoittautui aika herkuksi. Sinihomejuusto kruunaa sipulien, punajuurien ja lihan maun.



Naudanpaistipata (neljälle tai kahdelle, ellet tarjoa lisuketta)

500 g naudan sisäpaistia
4 reilun kokoista alottisipulia
4 valkosipulinkynttä
500 g punajuuria
1 pieni purjo
2 laakerinlehteä
n. 3 dl lihalientä
n. 100 g sinihomejuustoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
suolaa

Paistamiseen
2 rkl voi–öljyseosta

Kuutioi liha. Kuori ja lohko sipulit ja punajuuret. Huuhtaise purjo ja viipaloi se reiluiksi paloiksi. Paista lihaan padassa tai paistinpannulla voi–öljyseoksessa kaunis väri. Paistamisen voi tehdä muutamassa erässä. Lisää pataan liha, kasvikset, laakerinlehdet ja lihaliemi.
Kypsennä pataa hellalla tai 175-asteisessa uunissa tunnin verran, kunnes liha on mureaa. Lisää tarvittaessa lihalientä.
Murustele juusto pataan. Mausta hunajalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa, mutta huomioi, että juustosta ja lihaliemestä tulee jo suolaisuutta pataan. Tarjoa pata leivän, perunoiden, riisin tai salaatin kanssa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Grillikyljet

Ikuisuudelta tuntuneen talven ja pelon siitä, että siirrymme keväästä suoraan seuraavaan syksyyn jälkeen on todettava kesän viimein tulevan. Grillikin on jo kuumennut katupölystä likaisella parvekkeellamme pariin otteeseen. Mutta eihän parvekkeella ole kovin hyvin tarjennut. Sen verran kuitenkin, että parit possun kyljet olemme ehtineet syöppäsemään ja saamaan molemmat samalla viikolla itsellemme flunssan.

Seuraava ohje on oma muunnelmani Johnnie Mountainin Possu-kirjan tahmeasta grillikyljestä. Koska olen lakritsi- ja salmiakkifanaatikko, haluan possunikin maistuvan näiltä karkeilta. Jokainen voi käyttää haluamaansa makeuden lähdettä, mutta tietysti makeutusaineet ovat tästä paletista pihalla.


Grillikyljet

reilu kilo possun grillikylkeä

Mausteseos
2 tl mietoa chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
0,5–1 tl cayennepippuria
1 tl palmusokeria tai tummaa sokeria
2 rkl öljyä

Grillauskastike
2 dl ketsuppia
2 dl kolaa (makeutettu sokerilla)
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl worcestershirekastiketta
2 tl Dijonin sinappia
2 tl lakritsijuurta, turkinpippuria, palmusokeria TAI hunajaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita mausteseoksen ainekset yhteen ja hiero lihaan. Laita liha jääkaappiin maustumaan yön yli. Kastikkeen voi valmistaa saman tien, sillä se säilyy hyvänä jääkaapissa parikin päivää. Laita kastikeainekset kattilaan ja keitä seosta keskilämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes kastike on kutistunut puoleen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makua.
Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen kypsentämistä. Peittele vuoka foliolla. Kuumenna uuni 175-asteiseksi ja tökkää lihat sinne. Anna paistua puoli tuntia ja laske sitten lämpötila sataan asteeseen. Anna muhia uunissa vähintään kolme tuntia, mieluusti pidempäänkin. Hyödynnä myös uunin jälkilämpö.
Kuumenna grilli ja sivele grillikyljet kastikkeelta. Kärvistä grillissä molemmin puolin käännellen usein ja lisäillen kastiketta. Nautiskele hyvän salaatin kera.