sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Vesimelonisalsa grillilihoille

Töihin on palattu ja veitsen kahvaan tartuttu ajatuksen kanssa pitkästä aikaa. Päätin nyt antaa itselleni luvan luistaa arkisin, jos niin huvittaa, erikoisemmasta ruoanlaitosta, vähän niinkuin tein koko loman ajan. Ei oikeasti vaan jaksa arkisin ryhtyä säätämään uusien reseptien kanssa. Lisäksi aviomieheni alkoi tarkistella syömisiään ja kiitettävän tosissaan hän on asiaan suhtautunut, joten katsotaan millaiseksi meillä ruoka-arki muuttuu.

Tämä vesimelonisalsa on ihanan helppo ja maukas lisäke oikeastaan kaikelle grillatulle lihalle. Se voisi sopia aasialaisittain maustetun grillikalankin kanssa hyvin. Itse nautiskelin salsaa kookospossupihvien kanssa. Pitääpä jakaa sekin resepti – piakkoin. Vai kyllähän ne grillauskelit kestävät aina jouluun saakka?


Vesimelonisalsa

½ tuorekurkku
200 g vesimelonia
½ keltainen paprika
2 nippusipulia
viinietikkaa (esim. valko- tai siideriviinietikka)
hunajaa
oliivi- tai rypsiöljyä
chilikastiketta (esim. Srirachaa)
suolaa
mustapippuria

Pilko kasvikset ja meloni kuutioiksi. Sekoita kulhossa etikka, hunaja, öljy, chilikastike ja mausteet. Maista, onko ookoo. Kippaa sekaan kasvis- ja melonikuutiot. Sekoita hyvin ja anna maustua puolisen tuntia, Maista vielä ennen tarjoamista, tarvitseeko makua säätää. Kelpaa hyvin tarjottavaksi grillilihojen tai paistetun halloumin kanssa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesäkurpitsaveneet grillissä

Olen ollut niin niin niin lomalla, että ruoanlaittokin on jäänyt aivan sivuseikaksi. Pottu-makkara -linjalla on menty lähes koko loma. Juhannukseksi sentään tempaisin kahdenlaisia kasslerpihvejä aika maukkaissa marinadeissa.

Näihin kesäkurpitsaveneisiin sain idean Sari ja Patrik Spåran Suuresta suomalaisesta grillikirjasta. Savustaminen tuo kesäkurpitsoihin miellyttävää lisäpotkua, mutta kyllä ilmankin pärjää varsinkin hiiligrillaaja. Jauheliha kannattaa olla jotakin vähän rasvaisempaa sortimenttia. Lightjauhis ei mehevöitä veneitä tarpeeksi.


Kesäkurpitsaveneet grillissä

2 kpl keskikokoista kesäkurpitsaa
250 g jauhelihaa
2 dl vettä
2 kesäsipulia silputtuna varsineen päivineen
1 dl aurinkokuivattua tomaattia silppuna
suolaa
mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä
(chilitahnaa, itse käytin kaupasta löytämääni gruusialaista tahnaa)
hyvin sulavaa juustoraastetta

Puolita kesäkurpitsat ja kaavi sisus pois. Voit käyttää sisuksen myös täytteeseen, jos haluat. Paista jauheliha kuivalla pannulla kypsäksi. Lisää sipuli, vesi ja mausteet (sekä kesäkurpitsojen sisukset). Anna kiehua hiljalleen 20–30 minuuttia, kunnes seos on kuivahkoa. Lisää basilikanlehdet ja tomaatin palat. Hauduttele 10 minuuttia. Täytä veneet seoksella niin täyteen kuin mahdollista.
Grillaa veneitä epäsuoralla lämmöllä noin 30 minuuttia. Halutessasi voit käyttää myös savustuspuruja. Ripottele juustoraaste veneiden pinnalle ja grillaa vielä 10 minuuttia.