lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kalacurrya kenialaisittain


Sateisen ja tuulisen, vähemmän kesäisen ”kesä”päivän lämmittäjäksi kelpasi tänään mausteinen lamulainen kalacurry. Ohje on peräisin Plan-lehden tämän vuoden ensimmäisestä numerosta. Nappasin sen matkaan kotivisiitilläni, kun hoksasin ruoan yhdeksi ainesosaksi tamarindin, tuon yleisesti esimerkiksi brittiläisissä ruokaohjelmissa käytettävän mystisen tummanruskean töhnän. Samaa raaka-ainetta on käytetty myös lempparissani, worcestershire-kastikkeessa.

Tamarinditahna onkin tämän kenialaisen kalaruoan juju. En ole koskaan välittänyt hapanimelä-makuyhdistelmästä, mutta tamarindin kanssa imeläkin saattaisi toimia. Currysta tulee tamarinditahnan ansiosta miellyttävän hapanta, ei läpitunkevaa, kuten esimerkiksi sitruunaa käytettäessä. Minulle uusi mauste oli myös tähtianis, jonka lakritsimaista tuoksua voisi nuuhkia oikean lakritsin puutteessa.

Eväkkäänä kannattanee käyttää jotakin valkolihaista, kiinteää ja vähärasvaista kalaa. Suosittelen myös käyttämään loppusilauksena limen mehua, koska se raikastaa curryn maun.




Lamulainen kalacurry (neljälle)

öljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
3 tähtianista
1 tl chilijauhetta
ripaus kurkumaa
ripaus garam masalaa
suolaa maun mukaan
1 tlk tomaattimurskaa
2 tl tamarinditahnaa
noin 500 g kalaa
1 tlk kookosmaitoa
nippu tuoretta korianteria
2 limetin mehu

Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa kala suupalan kokoisiksi. Kuullota sipulit ja tähtianikset öljyssä. Lisää kuivat mausteet, jatka kuullottamista hetki ja lisää tomaattimurska. Anna hautua hetki matalalla lämmöllä, lisää tamarinditahna ja kypsennä miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
Lisää joukkoon kookosmaito, ja nosta lämpöä. Lisää kastikkeeseen kalapalat ja anna kiehua kypsäksi noin 5 minuuttia. Purista sekaan limettien mehu ja lisää silputtu tuore korianteri. Tarjoa heti haluamasi lisäkkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti