tiistai 8. marraskuuta 2016

Selleriranskikset

Mieheni rakastaa yli kaiken ranskalaisia. Minä taas pärjään ilman minkään muotoisia perunatuotteita. Lantturanskiksia olemme joskus tehneet, mutta ovathan ne kohtuullisen valju viritelmä perunaisten tilalle.

Tämän juuriselleristä valmistettujen ranskalaisten ohjeen bongasin joltakin nettisivustolta, mutta en millään enää löydä kyseistä sivustoa. Itse asiassa kadotin ohjeen jo ennen kuin kerkesin tekemään koko selleriranskiksia, joten sovelsin ulkomuistista. Mutta jotenkin näin se meni, ja hyvin meni, koska mieheni ihastui ikihyviksi näihin. Jos vain mitenkään mahdollista näihin ranskiksiin kannattaa käyttää kokonaista sellerimukulaa.


Selleriranskikset valkosipulimajoneesilla

1 iso juuriselleri
öljyä
suolaa
chilijauhetta
parmesaania tai pecorinoa hienona raasteena

Valkosipulimajoneesi
3 valkosipulin kynttä kuorineen
1,5 dl majoneesia

Kuori selleri huolellisesti ja suikaloi ranskalaisten mallisiksi. Levitä suikaleet leivinpaperin päälle ja sekoita joukkoon reilusti öljyä ja mausteet. Laita mukaan myös valkosipulin kynnet. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Ota pelti uunista ja ota valkosipulit peliltä pois. Lisää juustoraaste ja laita ranskikset vielä uuniin noin 10 minuutiksi tai kunnes juusto on sulanut. Valmista majoneesi. Purista jäähtyneet, pehmenneet valkosipulit kuoristaan kippoon ja muhjenna ne muusiksi. Lisää majoneesi ja sekoita hyvin. Tarjoa ranskalaisten kera.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Rakettispagettivuokaa kurpitsasta

Nuoruudessani ruoanlaittobravuurejani olivat kasvispitsa, johon tuli valtava määrä keltasipulia ja tomaattimurskaa ja rakettispagettivuoka. Muistan vuoan olleen niin rasvainen, että vieläkin hirvittää. Tuolloin kaupan hyllyillä ei ollut rasvaprosenteiltaan kevyitä jauhelihoja sialla tai ilman.

Intoilin jo viime syksynä spagettikurpitsasta, mutten löytänyt sitä mistään kaupasta. Nyt sitä löytyy jopa tämän peräkylän Ässästä. Aika verrattomaksi raaka-aineeksi se on osoittautunut. Maultaan sopivan mieto, nopeasti kypsyvä ja suorastaan mystisen säikeinen rakenne sai minut hihkumaan pitkästä aikaa keittiössä. Mies ei ymmärtänyt, kun komensin häntäkin katsomaan sitä ihmettä mitä kurpitsalle tapahtuu kypsennettäessä – siitä tulee rakettispagettia.


Spagettikurpitsavuoka

1 keskikokoinen spagettikurpitsa
suolaa
mustapippuria

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Laita puolikkaat alassuin leivinpaperille uunipellille. Paista uunissa +175 asteessa noin puoli tuntia. Kurpitsa on kypsää, kun veitsen kärki uppoaa siihen nätisti. Koverra kypsä malto puolikkaista ja mausta se suolalla ja mustapippurilla.

Lihakastike
400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuina
2–3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
(1 dl punaviiniä)
400 g tomaattimurskaa tai säilöttyjä tomaatteja
oreganoa
suolaa
mustapippuria

Ruskista jauheliha ja sipulit. Lorauta viini sekaan ja anna porista hetki, jotta alkoholi keittyy pois. Lisää joukkoon tomaattimurska. Lisää mausteet ja suola. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla noin puoli tuntia.

Juustokastike
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4–5 dl täysmaitoa
1,5 dl vahvaa juustoraastetta
muskottipähkinää
(suolaa)

Sulata voi pikkukasarissa. Sekoita joukkoon jauhot. Anna kypsyä hetki. Lisää pienissä erissä maito vatkaten seosta koko ajan reilusti. Anna kuplia hiljalleen jokusen minuutin, kunnes jauhot ovat kypsyneet. Lisää joukkoon juusto pienissä erissä. Mausta muskotilla ja suolalla.

Spagettivuoan kokoaminen: Levitä uunivuoan pohjalle kurpitsasoiroja ja sen päälle lihakastiketta. Toista ja lisää päälle vielä kurpitsakerros. Kaada päälle juustokastike ja lisää halutessasi vielä pikku ripaus juustoraastetta. Paista vuokaa +175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lohikiusaus kyssäkaalista

Nyt kun satokausiajattelu on saapunut näillekin perukoille, paikallisesta pikku ruokakaupasta voi saada jopa tuoreita kyssäkaaleja. Vielä viime syksynä saattoi vain toivoa sattuvansa silloin kauppaan, kun röpelöisiä mukuloita oli tullut tiskiin.

Kyssäkaaligratiinia olen tehnyt useamminkin, mutta kiusausta en. Kaivoin Kenwoodin ranskanperunasuikaleterän esiin ja surautin neljä keskikokoista kyssäkaalia kiusauksen raaka-aineeksi. Sekaan yksi sipuli, lähes paikallista aivan sanomattoman hyvää kylmäsavulohta, suolaa ja mustapippuria sekä purkki oikeaa kermaa. Tilli jäi matkasta, kun unohdin sen... Mutta unohduksesta huolimatta: Huh huh, että piti syödä.
Lohikiusaus

4 keskikokoista kyssäkaalia
1 pieni sipuli
200 g kylmäsavulohiviipaleita
2,5 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
tilliä

Poista kyssäkaaleista puiset kannat ja "silmät". Kaaleja ei tarvitse kuoria. Suikaloi samanlaisiksi kuin pakasteperunasuikaleet. Monitoimikone tai mandoliini suikaleterällä on tässä näppärä. Pilko sipuli ja suikaloi lohi. Sekoita ainekset laakeaan uunivuokaan ja mausta. Suolaa ei tarvitse lisätä välttämättä kovin paljon riippuen lohen suolaisuudesta. Kaada kerma päälle. Paista +175 asteessa 1,5–2 tuntia, kunnes kaali on pehmennyt. Painele kiusauksen pintaa paiston aikana, jotta kaikki suikaleet saavat osansa kermasta. Mikäli pinta alkaa rusehtua liikaa, peitä vuoka foliolla.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Fenkolisalaatti

Pitkästä aikaa ehdin jotain kokkauksiani jakaamaan, sillä pari viikkoa vierähti ulkomailla reissatessa. Nyt alkaa todellinen talven odotus kiireisine työkuvioineen ja seuraavasta matkasta muualle haaveilu. Joulua meidän kahden hengen talous ei kovin kummoisesti odota, koska kolmivuorotyöläinen käy silloin töissä kun muut juhlivat. Näin on ollut meillä jo yli kymmenen vuotta.

Tämän fenkolireseptin otin talteen Ruoka.fi -sivutolta. Jätin pois alkuperäisessä ohjeessa olleen lehtikaalin ja pähkinöiden paahtamisen, joten tässä minun nopsampi näkemykseni salaatista. Maistuu hyvin kalan kanssa.


Fenkoli-juustosalaatti

1 iso tai 2 pientä fenkolia
50 g pähkinöitä ja/tai manteleita
100 g mustaleima emmental- tai gruyère-juustoa

Kastike
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
2 tl ranskalaista sinappia
2 tl juoksevaa hunajaa
4 rkl maapähkinä- tai oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Sekoita kastikeainekset. Halkaise fenkolit ja poista kova kanta. Silppua hapsumaiset lehdet ja käytä niitä salaatin koristeena. Leikkaa puolitetut fenkolit varsineen mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi mandoliinilla. Sekoita pari lusikallista kastiketta fenkolisuikaleiden joukkoon ja anna maustua jonkin aikaa. Laita salaatti tarjoiluvadille. Lisää päälle juustokuutiot, fenkolin lehdet sekä pähkinät ja mantelit. Tarjoa kastike erikseen.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lammaskebakot

Perjantaina päästiin mieheni kanssa grillaamaan, kun aurinko paistoi. Hän grillasi wingsejä (tosin kaupan valmiiksi maustettuja) ja minä lammaskebakoita. Näppärää ja nopeaa molemmat. Sanonpa vaan, että paikallinen lampaanliha on niin hyvää, että sitä voisi syödä ainakin joka toinen päivä.

Maustoin kebakot melko hillitysti, jotta lihan oma maku pääsee oikeuksiinsa. Grillissä paahdetun pitaleivän ja labnehin kanssa parasta viikonlopun aloitus ruokaa.


Lammaskebakot

500 g lampaan tai karitsan jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
15 lehteä tuoretta minttua silputtuna
1 tl savupaprikaa (makeaa)
ripaus tulista chilijauhetta
reilusti mustapippuria
suolaa

Tarjoiluun
sitruunamehulla ja suolalla maustettua, valutettua luonnonjogurttia (laita jogurtti harsolla tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään ja anna valua yön ylitse)
pitaleipää
tomaatti
kurkkua
salaattia
paprikaa

Sekoita lihaan mausteet ja vaivaa kunnolla sekaisin. Muotoile massasta metallisiin vartaisiin neljä pötkylää. Grillaa kuumalla lämmöllä vähä väliä käännellen noin 15 minuuttia. Tarjoile maustetun labnehin, pitaleivän ja kasvisten kera.

maanantai 29. elokuuta 2016

Varsiselleripesto

Varsiselleri myydään niin messevän kokoisissa nipuissa, että meidän kotitalous maustaa ruokansa sillä neljäänkin kertaan. Melkein viimeisiä varsia vietiin, kun tämän helpon pestoreseptin satuin löytämään Jotain maukasta -blogista.

Maanantaina muutenkin ruoan on oltava niin helppoa ja nopeaa, ettei järki mene. Maistelin pestoa papupastan (minkäpä muunkaan) kanssa ja hyvää oli. En viitsinyt edes manteleita paahtaa, mutta hyvää tuli silti. Jos ei halua pestosta ihan kuvan kaltaista jankkia, niin vähän lisää öljyä hoitaa asian.


Varsiselleripesto

2 dl varsisellerin lehtiä ja varsipaloja
1/2 dl silputtua ruohosipulia
1 pieni valkosipulinkynsi
3/4 dl hyvää oliiviöljyä
suolaa
50 g parmesania tai pecorinoa raasteena
1 dl kuorellisia manteleita

Paahda mantelit kevyesti pannulla. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja karkeahkoksi pestoksi. Keitä pasta kypsäksi, sekoita pesto pastan joukkoon ja annostele pasta lautasille. Syö heti.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Rinsessa Ruusuisen pannacotta

Olen oikein kunnostautunut jälkiruokien värkkäilijänä viime viikkoina. Helppoa sen olla pitää, joten pannacotta on siihen passeli. Tarina alkaa:

Hankin hiljattain putelin ruusuvettä, kun sellaisen satuin kaupan hyllyllä näkemään. Pääosin jälkiruokiin ja leivonnaisiin käytettävä ruusuvesi on melko voimakkaan makuinen mauste, mutta maultaan ja tuoksultaan kerrassaan kiehtova. Siispä toimeen, kun heinäkuun lopun Kotivinkissä oli useampi ohje ruusuvedelle. Kokeiltavaksi valikoitui se helpoin – ruusupannacotta.

Kannattaa olla varovainen ruusuveden annostelun kanssa. Jos sitä tulee liikaa, lopputulos on äklöttävä. Mutta kun annostelu on sopiva: Sammakkoprinssi ja puoli valtakuntaa ovat sinun.

Ruusupannacotta (neljälle)

3 dl kuohukermaa
2 rkl itsetehtyä vaniljasokeria
3 liivatetta tai 2 tl liivatejauhetta
100 g mascarponejuustoa
2 rkl ruusuvettä
(pinkkiä elintarvikeväriä)

Tarjoiluun
punaisia marjoja, kuten vadelmia tai mansikoita

Liota liivate pakkauksesta löytyvän ohjeen mukaan. Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Liota liivate kuumaan kerma-sokeriseokseen. Lisää mascarpone ja ruusuvesi. Sekoita sileäksi. Jaa kulhoihin ja jäähdytä noin 4 tuntia jääkaapissa. Tarjoa marjojen kera.

Vinkki! Itsetehtyä vaniljasokeria valmistuu, kun laitat halkaistun vaniljatangon ja 3 dl sokeria tiiviiseen lasipurkkiin. Ravistele purkkia välillä. Sokeri säilyy tiiviisti suljettuna pitkään.

tiistai 23. elokuuta 2016

Henkan linssipata

Viime viikko oli niin hyytävän syksyinen, joten tein keittoa ja pataa kuin talvella ikään. Henri Alenin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirja ei oikein uutuuttaan houkuttelevia reseptejä tarjonnut, mutta tämän mausteisen linssipadan herra Alen sai pohjustettua minulle niin hyvin, että päätin ottaa reseptin talteen. Mausteinhokkini curryn löytymisellä ohjeesta oli myös osuutta asiaan :) Jospa siitä oppisi jollain konstilla pitämään.

Sävelsin vähän omiani, kun halusin käyttää valkoviinin sijasta punaista ja tomaattipyreen tilalla paseerattua tomaattia. Karkeaa Dijon-sinappiakaan ei juuri nyt kaapista löytynyt padan tarjoiluun, mutta maistuihan se pelkillä pikku maustekurkuilla.


Mausteinen linssipata raakamakkaralla

2 dl vihreitä linssejä (valmiiksi kypsennetyt käyvät vallan hyvin)
2 pienehköä sipulia
2 pienehköä porkkanaa
2 varsisellerin vartta
2 valkosipulinkynttä
2 kypsää tomaattia
öljyä
2 rkl tomaattipyreetä tai 1 dl paseerattua tomaattia
2 dl puna- tai valkoviiniä
1 laakerinlehti
2 tl curryjauhetta
lihalientä
2 tl kuivattua timjamia
300–400 g raakamakkaraa
suolaa
mustapippuria

Tarjoiluun
karkeaa Dijon-sinappia ja pieniä maustekurkkuja

Pilko kasvikset kohtuu ronskisti. Kuullota kasvikset pehmeiksi reilussa määrässä öljyä. Lisää tomaattipyree tai paseerattu tomaatti, viini, valutetut ja huuhdellut linssit sekä mausteet. Lisää myös sopivasti lihalientä, ei liikaa, ettei padasta tulee soppaa. Anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista raakamakkaroihin pinta pannulla ja nosta pataan seoksen päälle. Anna kypsyä vielä kannen alla vielä noin 10 minuuttia.

maanantai 22. elokuuta 2016

Pistaasipersikat

Meillä on valttia nopeat ja yksinkertaiset jälkiruoat vähällä sotkemisella. Johtunee siitä, että en ole makeiden leivonnaisten vääntäjä, enkä tykkää mittailla raaka-aineita tarkasti. Siispä tämä David Frenkielin ja Louise Vindahlin Green kitchen stories -kirjasta keväällä napattu ja mukailtu resepti on kuin kumisaapas jalkaan vesikeleillä minulle. Alkuperäisessä reseptissä läträtään vermutilla, mutta ilman alkoholiakin persikoista tulee maanmainioita.


Pistaasipersikat

1 kypsä persikka per syöjä
hunajaa
kuorettomia pistaasipähkinöitä rouhittuna
vaniljansiemeniä tangosta raaputettuna, mikäli mieli tekee

Tarjoiluun
vaniljajäätelöä, maustamatonta jogurttia tai mascarponea

Halkaise persikat ja poista kivet. Astettele puolikkaat uuninkestävään vuokaan. Ripottele puolikkaiden päälle pistaasipähkinärouhetta ja hunajaa. Paista uunissa 200 asteessa noin 15–20 minuuttia, kunnes persikat ovat pehmenneet. Tarjoile vaniljajäätelön, maustamattoman jogurtin tai mascarponen kera.

torstai 4. elokuuta 2016

Maanantain pelastaja!

Maanantaisin on yleensä sen verran räytynyt fiilinki työpäivän jälkeen, että ruonlaitosta tekee mieli päästä helpolla. Lohipastalla pääsee. Viisi raaka-ainetta ja pastaa ja vähän keittämistä ja pikkuisen pilkkomista – valmista on.

Loheksi käy vaikka eilisen jämä uunilohet. Puoliksi syödyt tuorejuustorasiat käyvät myös tähän mainiosti. Jos tuoretta tilliä ei satu löytymään, kuivattukin käy hätätapauksessa.


Lohipastaa nopsalle (2 annosta)

175 g lohta, kylmäsavustettua, lämminsavustettua, eilen paistettua, loimutettua...
½ sitruunanmehu
100 g tuorejuustoa, maustettua esim. ruohosipulilla, tillillä tai yrteillä
1 tl Dijon-sinappia
mausteeksi tilliä, suolaa ja pippuria

pastaa kuivana noin 100 g (jos käyttää pitkulaista pastaa, kuten tagliatellea, kannattaa pasta katkoa kuivana vähän lyhyemmiksi pätkiksi)

Keitä pasta. Hienonna tilli. Kaada pastan keitinvesi pois ja kippaa pasta takaisin kattilaan. Perään lohi, sitruunamehu, mausteet, tuorejuusto ja sinappi. Sekoita huolellisesti, kunnes tuorejuusto on sulanut pastan sekaan. Tarjoa oitis.