maanantai 17. syyskuuta 2018

Oliverin herne-feta-pinaattisalaatti

Jotain on tapahtunut suhteessani vihreisiin herneisiin. Podin vuosikausia kammoa herneitä kohtaan samalla, kun söin mielelläni muita palkokasveja. Kuitenkin vihreät kotimaiset pakasteherneet ovat yksi parhaimmista pakastealtaan kasvistuotteista. Ja huomattavasti nopeampia valmistaa kuin kuivatut herneet.

Miekkelini on (taas) jollain kuurilla, ja oli pakko keksiä jotain uutta salaattisektorille. Niinpä kaivoin apuun klassikon, Jamie Oliverin ensimmäisen keittokirjan. Siinä on muuten omistettu yksi kappale kokonaan palkokasviruoille. Selailtuani kirjaa tovin totesin, että yllättävänkin monta reseptiä on tullut testattua, mutta tämä herne-feta-pinaattisalaatti on jäänyt välistä. Maittavaa ja vähintäänkin terveellistä. Nyt jään kauhulla odottamaan, jospa pääsen vielä pikkumaissi-inhostani eroon...


Herne-feta-pinaattisalaatti sitruunakastikkeella

2 kourallista tuoreita tai tuoreena pakastettuja herneitä
2 kourallista babypinaattia
150 g fetaa

Kastikkeeseen
2 rkl sitruunamehua
5 rkl hyvälaatuista neitsytoliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Sekoita pesty pinaatti ja herneet laakeassa vadissa. Sekoita kastikeainekset toisiinsa ja valuta salaatin päälle juuri ennen tarjoilua. Lisää vielä feta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti