torstai 19. heinäkuuta 2012

Salaattia sahajauhon isoveljestä


Mieheni ei pidä lainkaan kuskusista. Hänen mielestään se muistuttaa sekä ulkonäöltään että maultaan sahajauhoa. Sen tietäen päätin kuitenkin valmistaa Good Food Channelin herkullisen annoskuvan ja reseptin manipuloimana kana-tabboulehia. Tabbouleh valmistetaan bulgurista eli hakatusta vehnästä, jota voisi pitää kuskusin ”isoveljenä” karkeamman koostumuksensa takia.

Kana-tabboulehissa yhdistyy aika monta minulle tärkeää ja maukasta komponenttia: Sitruunamehu, juusto, korianterinsiemenet, tulinen chili ja juuri nyt parhaimmillaan olevat kotimaiset kasvikset kurkku ja tomaatti. Yhdistelmä ei pettänyt, sillä kahden hengen annos olisi uponnut minuun siltä istumalta. Mutta pitihän sitä bulguria jättää siipallekin maisteltavaksi...


Kana-tabbouleh (kahdelle)

2 kanafileetä paloiteltuna
Kanalle
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl juustokuminan siemeniä (tai jauhettua juustokuminaa)
1 punainen chili hienonnettuna
½ sitruunan mehu
1 tl oliiviöljyä paistamiseen

Salaattiin
0,75 dl bulguria
kourallinen persiljaa hakattuna
puolikas kourallinen minttua hakattuna
½ punasipuli hienonnettuna
1 kypsä tomaatti paloiteltuna
150 g kurkkua paloina
½ sitruunan mehu
2 tl oliiviöljyä
100 g fetaa murennettuna
(pippuria ja suolaa)

Paahda korianteri ja juustokumina pannulla. Murskaa mausteet morttelissa jauheeksi. Laita mausteet, chili, sitruunamehu ja kanapalat astiaan ja sekoita hyvin. Anna maustua tovi. Paista kananpalat oliiviöljyssä kullanruskeiksi ja anna jäähtyä.

Pane bulgur kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin paljon, että bulgur peittyy. Peitä kulho leivinliinalla ja anna seistä 15 minuuttia. Pilko sillä välin kasvikset ja yrtit. Valuta bulgur tarvittaessa. Lisää sekaan yrtit ja kasvikset. Lisää sitruunamehu, oliiviöljy ja halutessasi pippuri ja suola. Lisää vielä feta ja sekoita varovasti. Tarkista maku ja asettele kananpalat salaatin päälle.

1 kommentti:

  1. Nytpäs meinaamme kokeilla tätä reseptiä.. hieman mukaillen, kun ei ole tuotretta chiliä niin käytetään sitten jauhetta. Lisukkeena saa tällä kertaa toimia lanttumuusi. Katotaan miten kurjan käy =)

    VastaaPoista