perjantai 6. heinäkuuta 2012

Mantsikanmollukkaa jälkkäriin


Harvemmin enää tulee tehtyä varsinaisesti jälkiruokaa. Olen nimittäin todennut, että hedelmät ja marjat ovat parhaimmillaan sellaisenaan tirskuvan kypsinä nautittuna. Niiden sisältämä sokeri riittää hyvin makeaksi päätökseksi aterialle.

Kun nyt on taas tuoreiden mansikoiden aika, ajattelin tekaista mansikka-pannacotan. Olen aikoinaan tehnyt kinuskista mustikka-pannacottaa Valion sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Hyvää on sekin, mutta huomattavasti työläämpää kuin tämä Karppaus.info -sivustolta pohjaksi napattu vadelma-pannacotan ohje.


Mansikka-pannacotta (kahdelle)

0,5 dl mansikoita
1 liivatelehti
reilu 1 dl kermaa
sokeria, makeutusainetta oman maun mukaan

Muussaa marjat. Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan. Kiehauta kerma ja makeutin. Lisää kiehuvan kuumaan seokseen mansikat ja puristeltu liivatelehti. Sekoita, kunnes liivatelehti on sulanut. Kaada seos astioihin ja laita jääkaappiin hyytymään korkeintaan kahdeksi tunniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti