lauantai 14. huhtikuuta 2012

Oih, anjovista!


Julkkiskokki Jamie Oliver lienee osasyyllinen siihen, että kiinnostuin aikoinaan ruoanlaitosta enemmän kuin normaali einesten lappaaja. Lautaselle päätyikin jälleen uunilohta höysteineen Oliverin ensimmäisestä reseptikirjasta Alaston kokki. Omistan suhteellisen vähän reseptikirjoja ja kyseinen teos kuuluu niihin. Kirjalla on vieläpä tunnearvoa: Se on joululahja rakkaalta aviomieheltäni vuosien takaa.

Taasen kaikki muu – paitsi lohi – oli viedä kielen mennessään. Tehotuotetut norjalaiset halpislohet ovat mitä ovat, mutta juuri tällä hetkellä tässä kotitaloudessa on tyydyttävä niihin. Ei kannata säikähtää reseptissä olevaa anjovista, sillä se juuri tekee kasviksista naminamia. Täytyykin varata vastedes jääkaappiin pari purkkia noita maukkaita pikkukavereita.




Uunilohta oliivien, vihreiden papujen,
anjoviksen ja tomaattien kera (neljälle)

200 g vihreitä papuja
20 kirsikkatomaattia
1–2 kourallista mustia oliiveja
2 rkl neitsytoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
4 lohifileen palaa (à 225 g) nahallisena tai nahattomana
2 sitruunaa
1 kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
12 anjovisfileetä

Tuoreet pavut on pehmennettävä kiehuvassa vedessä ennen käyttöä, mutta pakastetut voit käyttää sellaisenaan. Laita pavut, kirsikkatomaatit ja kivettömät oliivit kulhoon. Sekoita joukkoon öljy, suolaa ja pippuria.
Purista kalafileiden päälle puolen sitruunan mehu, mausta suolalla ja pippurilla ja valuta päälle vielä hieman öljyä.
Kuumenna uuni ja uunipannu korkeimmalla mahdollisella lämmöllä. Laita kalapalat pannun toiseen päähän. Lisää basilika kasvisten joukkoon ja kaada kaikki uunipannun toiseen päähän. Laita anjovisfileet kasvisten päälle.
Kypsennä uunissa 10 minuuttia ja tarjoa ruoka sitruunalohkojen kera. Lisäksi lohen kanssa voi tarjota majoneesia tai aiolia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti