lauantai 25. huhtikuuta 2015

Provencalen lehtipihviä

Täällä länsirannikolla asuessani olen väistämättä joutunut käyttämään pitkään koulun penkillä tankattua ruotsin kieltä. Ja ihan hyvä niin.

Paikallinen lehtitarjonta on hieman erilaista kuin muualla Pohjanmaalla (P-, K- ja E-), sillä kauppojen lehtihyllyjen kielijakauma kahden virallisen kielen osalta on puolet ja puolet. Ruotsalaiset ruokalehdet ovat mielenkiintoista tutustuttavaa jo entisen toimittajan taustani vuoksi. Yllättävä reseptien yksinkertaisuus leimasi ainakin Elle Vin & Mat -lehteä. Enkä tarkoita tätä pahalla.

Provencalen lehtipihviä olen tehnyt jo muutamaan otteeseen, vaikka ruoka syksyyn sopiikin paremmin. Tämä ruoka on mainio viikonlopun aloitusruoka nopeutensa ja yksinkertaisuutensa takia. Olen kokeillut valmistaa ruoan naudan kulma- ja sisäpaistista. Molemmilla lopputulos on ollut yhtä hyvä, vaikka kulmapaisti saattaa olla sitkaisempaa.


Lyxig lövbiff Provencale (4–6 hengelle)

800 g lehtipihviä
voita
1 keltasipuli hienonnettuna
2 dl vettä
1 lihaliemikuutio
3 dl ranskankermaa (rasvaa vähintään 28 %)
4–5 rkl Provencen sinappia
suolaa
mustapippuria

Provencen sinappia voi olla vaikea löytää, joten tee sinappi itse seuraavalla ohjeella:
1 dl ranskalaista sinappia
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
2 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
2 rkl hienonnettua, grillattua paprikaa

Suikaloi lehtipihvit ja paista ne voissa sipulin kanssa. Siirrä kattilaan tai pataan. Kaada vesi pannun kautta kattilaan. Lisää liemikuutio, ranskankerma ja sinappi. Sekoita hyvin.Anna porista hetken. Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan. Soosi ei juuri tarvitse suolaa, koska sinappi maustaa sen hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti