sunnuntai 26. elokuuta 2018

Suomalaiset kalatacot

Harvemmin tulee tehtyä kalalla täytettyjä tortilloja tai tacoja. Alkukesästä kokeilla Glorian ruoka ja viinistä keväällä poimimaani reseptiä. (Näitä taltioituja GRV:n reseptikokeiluja tulee nyt melkoisella syötöllä, kun en ole koko kesänä saanut itseäni blogin ääreen.) Alkuperäisenä ideana oli tehdä cevichen kaltainen täyte, mutta en ole kovin innostunut raa'an kalan suutuntumasta, eikä tuoretta tainut kaupasta saada tuolloin. Joten: tein tacot savusiiasta. Mieto savun maku toimii tässä mielestäni ihan hyvin.

Kastike valmistetaan herneistä ja jogurtista. Olen pikkuhiljaa päässyt herneinhostani. Se lienee peruja kouluruoan makaronimössön ja herne-maissi-paprikapakasteen aiheuttamista traumoista. Tulisuutta voi säädellä. Jalapeñot ovat sen verta tulista tavaraa, että itse ainakin otin siemenetkin pois.


Siikatacot

500 g ruodotonta savusiikaa
3 limettiä
1 tl suolaa
2 avomaakurkkua
1 kevät- tai kesäsipuli
1 punainen chili

Kastike
200 g herneitä
1–2 tuoretta jalapeñoa
1 valkosipulinkynsi
1 dl turkkilaista jogurttia
suolaa

Tarjoiluun
8 maissitortillaa
1 ruukku korianteria

Puhdista kala ja siirrä se kulhoon. Purista limeteistä mehu siian päälle. Lisää suola. Halkaise kurkut pituussuunnassa ja poista vetinen siemenosa lusikan avulla. Kuutioi kurkut. Hienonna sipuli varsineen. Leikkaa chili ohuiksi renkaiksi. Sekoita kasvikset kalan joukkoon ja nosta seos jääkaappiin.
Tee kastike. Leikkaa jalapeñoista kannat ja siemenet pois. Kuori valkosipulinkynsi. Soseuta herneet, jalapeñot, valkosipuli ja jogurtti tehosekoittimessa. Mausta suolalla.
Kokoa tacot. Sipaise vihreää kastiketta tacolle ja lusikoi päälle siikaseosta. Viimeistele taco korianterinlehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti