lauantai 7. maaliskuuta 2015

Sipulikeitto sanoo Muuuu!

Halvat ja vielä halvemmat ruhonosat ovat kuulemma Glorian ruoka ja viini -lehden mukaan nyt hot. Viimeisimmässä lehdessä onkin sipulikeiton ohje, johon tulee häränhäntää. Ravintola Kuurnassa tarjoillaan samantyyppistä soppaa. Minä en niistä ravintoloista tiedä, kun en pääkaupunkiseudulla asu.

No, lehden kuva oli sen verta houkutteleva, että viikonloppulistallehan keitto meni suitsait. Aikaa kannattaa varata reilusti tämän sopan tekoon. Häntiä pitää muhuuttaa uunissa nimittäin kellon ympäri. Itse vähän ”hätäilin” ja laitoin uunista lämmöt pois kahdeksan tunnin kohdalla. Toinen kärsivällisyyttä vaativa vaihe on sipuleiden kuorinta ja viipalointi. Hyväksi avuksi osoittautui jälleen kerran mandoliini. En tirauttanut kyyneltäkään. Ja vielä kannattaa muistaa, että keittoon laitettava punaviini täytyy olla sen verta maukasta, että sitä voi myös selvin päin juoda sellaisenaan.


Häränhäntäinen sipulikeitto (kaksi litraa)

500 g häränhäntää
1 reilu porkkana
1 varsisellerin varsi
250 g sipulia
4 valkosipulikynttä
1 ½ dl punaviiniä
vettä

Keittoon
700 g sipulia
2 valkosipulinkynttä
öljyä
rosmariinia
timjamia
1 laakerinlehti
2 dl punaviiniä
¼ dl tummaa balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Paahda häränhäntiä 180 asteessa 20 minuuttia. Paloittele porkkana ja varsiselleri, kuori ja lohko sipuli. Kuori valkosipuli. Heitä kaikki pataan ja häränhännät myös. Lisää viini ja vettä niin paljon, että ainekset peittyvät. Peitä pata kannella ja laita hautumaan 100-asteiseen uuniin 8-12 tunniksi. Nosta hännät pois padasta ja siivilöi liemi kattilaan. Revi liha häränhännistä ja jätä odottamaan. Tee keitto. Kuori sipulit. Viipaloi ne ja ruskista öljyssä kattilassa. Lisää yrtit. Kaada viini ja etikka joukkoon. Keitä 5 minuuttia. Lisää siivilöity liemi ja liha. Keitä, kunnes sipulit ovat pehmeitä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

2 kommenttia:

  1. En epäile, etteikö olisi hyvää.
    Mutta voitko kuvitella, mitä meillä lapset sanois jos käskisin ottaa kattilasta häntäsoppaa? ;)
    Ne hakis mulle varmaan lähestymiskiellon. :)

    VastaaPoista
  2. No paljon julmemmalta näyttää sian sorkat tai sydän keitossa :) Älä kerro, mistä osasta liha on peräisin.

    VastaaPoista