lauantai 23. maaliskuuta 2013

Surf 'n' turf eli siika-pekonisalaatti

Melko hauska että maukas hankinta perheeseemme oli BBC Nordic -kanavapaketti. BBC Entertainmentilta tulee überhauska Stephen Fryn juontama QI ja BBC Lifestylelta ruokaohjelmia. Tällä hetkellä Yle TV1:llä pyörii uusintana Nigel Slaterin Keittokirjalle kyytiä -sarja. BBC:n kanavalta puolestaan tulee herran toinen sarja, Nigel Slater's Simple Cooking. Sarjan ruoat ovat todellakin helppoja ja herkullisen oloisia ja näköisiä.

Surf 'n' turf -jaksosta bongasin kaksikin reseptiä. Tässä niistä toinen, jossa nyt (valitettavasti) on käytettävä perunaa, sillä lantun ja tillin yhdistelmä kuulostaisi kovin eksoottiselta. Jopa minulle.



Siika-pekonisalaatti

Savustettua siikaa (makrillikin käy)
1 keltasipuli ohueksi siivutettuna
Valkoviinietikkaa
Muutama pottu
Pekonia (tai pancettaa) paahdettuna rapeaksi

Kastike
Mietoa sinappia
Pikkukapriksia huuhdeltuna ja valutettuna
Valkoviinietikkaa
Oliiviöljyä
Nippu tilliä
Mustapippuria
Suolaa

Laita sipuliviipaleet valkoviinietikkaan hetkeksi, jotta niiden kirpeys tasaantuu. Keitä perunat. Laita pekonit paahtumaan uuniin. Valmista kastike ja perkaa kala. Palottele napakat perunat ja kaada kastike niiden päälle. Sekoita ja lisää muut ainekset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti