keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Marokkolaiset lihapullat

Noin kymmenen vuotta sitten talteen otettu, yhden kerran kokeiltu Rick Steinin resepti marokkolaisten lihapullien valmistukseen taginepadassa koki tänään uuden tulemisen.

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kananmunia säilöttyjen sitruunoiden tilalla. Nyt oli pakko saada kokeilla paikallisesta Punnitse ja säästä -putiikista ostettuja sitruunoita, joista olen paljon kuullut, mutta en ole niitä mistään löytänyt. Käsitykseni mukaan sitruunoita voi säilöä itsekin, mutta ostamani purkin sitrukset olivat puolet pienempiä kuin suomalaisista ruokakaupoista löytyvät.

Oi, mitä herkkua soosista tulikaan. Sitruunat antavat ruokaan juuri sen ekstrasäväyksen – pikkiriikkisen makeuden, suolaisuuden ja happamuuden.



Marokkolaiset lihapullat

Lihapullat
400 g naudan tai lampaan jauhelihaa
1 rkl persiljaa silputtuna
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
½ tl tulista paprikajauhetta

Kastike
1 keskikokoinen sipuli silputtuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl juustokuminaa
½ tl tulista paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2–3 kpl suolaan ja viinietikkaan säilöttyjä sitruunoita pilkottuna

Tee lihapullataikina ja pyörittele pulliksi. Ruskista pullat padassa tai kasarissa reilussa määrässä öljyä. Nostele pois ja valmista samassa öljyssä kastike. Lisää pullat kastikkeeseen. Anna hautua 10 minuuttia ja nautiskele riisin, bulgurin tai kuskusin kanssa.

1 kommentti:

  1. Näyttääpä hyvältä!
    Multa jää aina kaikki tälläset testaamatta. TUo ruuanlaitto ei sytytä muutenkaan, ja jos tekisin tätä, jotus lapsille tehdä jotain muuta. Ei niihin uppoa...

    VastaaPoista