sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Sinihomejuusto-avokadokeitto

Muuttoa valmistellessa ja muuttaessa on mennyt muutama viikko. Yhä pitää tietysti kiirettä ja insinööriopintojen vihoviimeinen tenttipäivä häämöttää huomisessa. Mutta joltiselleenkin olemme asettuneet meren äärelle pitkästä aikaa.

Uuden asunnon ensimmäinen yhteinen ateria oli sinihomejuustokeitto avokadosalsalla höystettynä. Nautimme sen valkoisten transboxien päällä istuen ilman ruokajuomaa, koska kaikki juoma-astiat olivat vielä tuolloin laatikoissa.

Keitto on oikea superlöytö Valion reseptisivuilta, joilla vierailen todella harvoin hankalan sivustorakenteen takia. Ilman avokadohöystöä keitto ei ole yhtään mitään, joten hop hop! Jokahinen nyt vaan avokadokaupoille ja kypsyttelemään niitä syöntikelpoisiksi.


Sinihomejuusto-avokadokeitto (kahdelle)

100 g sipulia
100 g kevätsipulia tai purjon valkoista osaa
1 rkl voita
4 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 kasvisliemikuutio tai loraus kasvisfondia
sinihomejuustoa oman maun mukaan (eli reilusti)
mustapippuria

Avokadohöystö
200 g avokadoa
2 tomaattia tai 1½ kourallista kirsikkatomaatteja
1 varsi kevätsipulia
½–1 punaista chilipalkoa
1 limetin mehu
1 rkl öljyä
mustapippuria
suolaa

Tee ensin avokadosalsa. Poista avokadon siemen ja irrota hedelmäliha kuoresta. Pilko kaikki ainekset pieniksi kuutioiksi. Yhdistä.
Hienonna sipulit. Kuullota ne voissa kattilassa. Lisää vesi, ruokakerma ja liemikuutio. Kiehauta ja lisää juusto murusteltuna. Anna keiton kiehahtaa uudelleen. Soseuta sauvasekoittimella.
Annostele höystö keiton päälle.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tehokeitto

Olen syönyt pari päivää todella huonosti ja nyt turvottaa. Huolimatta 14 tunnin paastosta aamuisen laboratoriokäynnin takia luomet lupsuivat nesteen kertymisestä. Hyvä kun eteensä näki. Onneksi tänään sai keskittyä ruoanlaittoon, joka tosin vei vain vartin.

Luulisi tällä keitolla kropan tulevan ojennukseen. Se sisältää pinaattia, kananmunaa ja avokadoa. Enää granaattiomena ja lehtikaali puuttuvat. Ohjeen löysin Kotivinkin pääsiäisnumerosta. Enpä tiedä, onko minusta tulossa keski-ikäinen, mutta Kotivinkin näytenumero oli ihan mukavaa luettavaa. Vai lieneekö kokemus vain jotakin entiseen ammattiin liittyvää?


Pinaatti-purjokeitto avokadolla (kahdelle hyvän ruokahalun omaavalle) 

50 g purjoa suikaleina
nokare voita
(2 rkl vehnäjauhoa suurustamiseen)
6 dl täysmaitoa
1 pss (150 g) pakastepinaattia
suolaa
valkopippuria 

Höyste
2 kananmunaa keitettynä kovaksi
1 avokado
loraus sitruunamehua
mustapippuria
suolaa 

Tee ensin höyste. Kuori kananmunat ja muhenna ne kulhossa. Irroita avokadosta hedelmäliha ja muussaa se kananmunien joukkoon. Mausta seos sitruunamehulla, mustapippurilla ja suolalla.
Tee keitto. Kuullota purjo pehmeäksi voissa, pinnoitetussa kattilassa. Lisää maito kattilaan ja kiehauta. Lisää pinaatti ja keitä vielä hetki. Mausta keitto suolalla ja valkopippurilla.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ruis-panzanella

Setä Oliver on tehnyt vuosien varrella TV-sarjoissaan sen sata panzanellaa. Ikänä itse en ole kokeillut, mutta erikoisia tomaatteja kaupasta löytäessäni päätin kokeilla. Taloudessamme sattui tuolloin olemaan tarjolla ruisvuokaleipää nimeltään PikkuKartano. Yleensä kun ei mitään leipää ole tarjolla. Kuivatin salaattia varten yhden leipäviipaleen. Siis sen päätypalasen, jota kukaan ei huoli. Ja sitten likoamaan tomaattinesteisiin. Kestihän se pehmetä vähän toiseen tyyliin kuin ranskanpulla olisi vettynyt.

Ruis-panzanella

viipale kuivettunutta ruisleipää
600 g kaikenlaisia, kypsiä tomaatteja
1–2 rkl kapriksia
basilikaa
puna- tai valkoviinietikkaa
hyvää neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
mozzarellaa

Murenna parhaan kykysi mukaan leivänkäppyrä kulhoon. Pilko tomaatit mielivaltaisesti ja kippaa myös kulhoon. Silppua kaprikset ja basilikan lehdet ja lisää salaattiin. Mausta reilusti etikalla, oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla. Anna maustua puolisen tuntia tai kunnes leipä on pehmennyt. Laita tarjolle mozzarellapallosten kanssa.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Juuressalaatti

On se vaan uskomatonta, miten saa hevin makkaramiehen syömään kasviksia. Turhaan möykkäröidään hyvästä pihvin paistajasta. Kasvisten jalostaminen maistuviksi salaateiksi ja lisäkkeiksi se se on taitolaji jos joku. Vielä isompi taikatemppu se on kauden kasviksista eli kotimaisista perinteisistä kevättalven juureksista.

Tämä paahdettu juuressalaatti maistui minun lisäkseni aviosiipalleni ja isälleni niin hyvin, että se päätyi heti talteen ruokakansiooni. Itse voisin syödä pelkkää salaattia ilman mitään liha-, kala- tai broilerihöysteitä. Reseptin pohjan olen löytänyt jostain vanhasta Pirkasta ja se löytyy myös Pirkannettisivuilta.

Juuresten ravintosisältöjä tutkaillessani Finelin sivuilta huomasin hämmästyksekseni palsternakan ja lantun sisältävän enemmän hyvää omega-3:sta kuin omega-6:sta. Samoin esimerkiksi valkokaali ja nauris sisältävät hyvässä suhteessa näitä rasvahappoja.


Juuressalaatti

300 g porkkanaa
200 g palsternakkaa
300 g lanttua
150 g juuriselleriä
3 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 Granny Smith -omppo
2 dl suolakurkkukuutioita
70 g punasipulia hienonnettuna
1 ruukku ruohosipulia hienonnettuna

Kastike
1 tlk kermaviiliä
2 rkl kapriksia hienonnettuna
mustapippuria
suolaa
tilkka etikkaa

Kuori juurekset. Kuutioi ne pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Levitä juureskuutiot ja valkosipuli pellille leivinpaperin päälle. Valuta kasviksille öljyä ja lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Paista juureksia 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kääntele lastalla puolessa välissä. Jäähdytä kasvikset haaleaksi.
Kuutioi suolakurkku ja hienonnan kuorittu punasipuli. Pese ja kuutioi omena.
Pane salaattiainekset kulhoon. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita nostellen salaatin joukkoon. Anna juuressalaatin maustua jääkaapissa noin tunti ennen tarjoamista.