keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kasvis-halloumipannari

Pahimman kaamosajan päätin rauhoittaa vain oleellisten asioiden hoitamiseen luettuani Ylen teksti-tv:n sivulta 895 ajatuksen päivälle. Se meni jotenkin tähän tyyliin, että: Koska elämme vuoden pimeintä aikaa, miksi emme hidastaisi tahtia ja rauhoittuisi vaatimatta itseltämme liikoja. Joulukuun siis vain olla köllötelimme mieheni kanssa, kävimme töissä ja teimme hiljakseen joulusiivoja (niitäkin todella vähän) sekä söimme – jotain.

Tämä vuosi on alkanut kiireisesti työmaalla, joten tähän asti tätä vuotta on syöty mitä on sattunut kaupasta matkaan tarttumaan. Pitkästä aikaa tein kuitenkin oikein ruokalistan tälle viikolle ja ensimmäinen ruoka oli tässä. Helppo keino lisätä kasviksia ruokavalioon ja ennen kaikkea (yllättävän) hyvää.

 
Kasvis-halloumipannari (uunipellillinen)

3–4 porkkanaa
300 g parsakaalia
200 g halloumia
2 tl Berbere-mausteseosta (saa ainakin Santa Maria -merkillä, mutta itsekin voi seoksen tehdä)
3 kananmunaa
suolaa

Pikatsatsikiin
½ kurkku
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1,5 tl etikkaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
mustapippuria

Kuori porkkanat. Raasta porkkanat ja parsakaali varsineen karkeaksi raasteeksi. Kätevimmin tämä käy monitoimikoneella. Raasta myös halloumi. Sekoita raasteet keskenään ja lisää joukkoon kananmunat ja mausteet. Voitele leivinpaperi tilkalla öljyä ja laita paperi reunalliselle uunipellille. Kaada kasvis-juustoseos pellille ja levitä tasaiseksi. Paista uunissa +200 asteessa noin puoli tuntian tai kunnes pannarin pinta on ruskettunut.
Valmista pikatsatsiki pannarin paistuessa. Halkaise kurkku ja poista vetinen sisus elikkä siemenet. Pilko pienehköksi kuutioksi. Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja anna tekeytyä hetken.

2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Tuota voisin kokeilla vähän pienempänä versiona, lapsille ei kuitenkaan kelpaa...
    Kasvikset kyllä maistuu heillekin, mutta ei paistettuna...
    Tuo päivän ajatus on kyllä todella järkevästi ajateltu, kannatan!

    VastaaPoista
  2. Itselle ja varsinkin Markolle kasvikset tulee olla ehdottomasti paahdettuja. Silloin uppoaa. Harmittaa muuten todella, kun en laittanut tuota päivän ajatusta ylös paperille.

    VastaaPoista