maanantai 1. helmikuuta 2016

Tuoksuu pihlajanmarjoille

Viimeisimmässä Glorian Ruoka & Viini -lehdessä oli sen verran eksootinen hilloke, että pakkohan se oli viikonlopuksi keittää kasaan. Sinappinen hilloke mostarda on lehden mukaan italialainen erikoisuus. Todellakin erikoisuus, kun viinirypäleiden sekaan laitetaan sekä sinappijauhetta, että sinapinsiemeniä.

Hilloketta keitetään puolisen tuntia (tuoksu muistutti tässä vaiheessa pihlajanmarjoja) ja sen annetaan tekeytyä seuraavaan päivään. Mostarda sopii kuulemma melkein minkä vaan keralle. Itse kokeilin manchego- ja brie-juustoa sekä naudan suolalihaa. Brie-juusto ei niin herkkua ollut, mutta manchego ja suolaliha passasivat hyvin.

Rypälemostarda

700 g tummia viinirypäleitä pestyinä ja puolitettuina
1 rkl sinapinsiemeniä
3/4 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
1 rkl sinappijauhetta
1/2 rkl karkeaa mustapippurirouhetta

Paahda paistinpannulla sinapinsiemenet noin kaksi minuuttia ilman rasvaa. Mittaa kaikki ainekset pieneen kattilaan ja keitä keskilämmöllä ilman kantta noin puoli tuntia. Sekoittele välillä. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin tekeytymään vuorokaudeksi. Nosta hilloke huoneenlämpöön puoli tuntia ennen nauttimista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti