sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kukkakaalimuffinssit

Aikomuksenani oli tehdä hienon hienoja pekonikuppeja Suupaloja-kirjan (Hannele Hyvärinen & Johanna Myllymäki) innoittamana. Kappas, uunista ulos tuli hyvin ruskettuneita pekoniLEVYJÄ.

Onneksi varastossani oli kaikkea hyvää suolaisten, gluteenittomien muffinssien tekoon: kukkakaalia, vähän vanhaa kuohukermaa, teff-jauhoja ja juustoraastetta. Extempore-muffinsseista tuli yllättävän maukkaita, eikä kukkakaali maistunut syvästi kyseistä kasvista inhoavan miehenikään mielestä lainkaan.
Oops-kukkakaalimuffinssit (12 kpl)

1 paketti pekonia
noin 200 g silputtua kukkakaalia
½ suippopaprika silputtuna
1 dl kermaa
0,75 dl teff-jauhoa (tai muuta gluteenitonta jauhoa)
1 rkl psyllium-jauhetta
1 kananmuna
n. 100 g voimakasta juustoraastetta esim. Emmentalia tai Cheddaria
sipulijauhetta
savupaprikajauhetta
mustapippuria rouheena
ripaus suolaa

Leikkaa pekoniviipaleet kolmeen osaan leveyssuunnassa. Asettele muffinivuoan jokaiseen koloon kaksi pekonipalasta niin, että kuppien pohja peittyy. Paista uunissa 200 asteessa 5 minuuttia. Sekoita kukkakaalisilppu, paprika, kerma, gluteeniton jauho, psyllium ja kananmuna huolellisesti sekaisin. Lisää juusto ja mausteet. Seoksesta tulee melko jämäkkää. Lisää tarvittaessa kermaa tilkka. Annostele kahden lusikan avulla jokaiseen kuppiin seosta, mutta älä täytä niitä liikaa. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Maistuvat sekä lämpimänä että hyvin jäähtyneinä.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Selleriranskikset

Mieheni rakastaa yli kaiken ranskalaisia. Minä taas pärjään ilman minkään muotoisia perunatuotteita. Lantturanskiksia olemme joskus tehneet, mutta ovathan ne kohtuullisen valju viritelmä perunaisten tilalle.

Tämän juuriselleristä valmistettujen ranskalaisten ohjeen bongasin joltakin nettisivustolta, mutta en millään enää löydä kyseistä sivustoa. Itse asiassa kadotin ohjeen jo ennen kuin kerkesin tekemään koko selleriranskiksia, joten sovelsin ulkomuistista. Mutta jotenkin näin se meni, ja hyvin meni, koska mieheni ihastui ikihyviksi näihin. Jos vain mitenkään mahdollista näihin ranskiksiin kannattaa käyttää kokonaista sellerimukulaa.


Selleriranskikset valkosipulimajoneesilla

1 iso juuriselleri
öljyä
suolaa
chilijauhetta
parmesaania tai pecorinoa hienona raasteena

Valkosipulimajoneesi
3 valkosipulin kynttä kuorineen
1,5 dl majoneesia

Kuori selleri huolellisesti ja suikaloi ranskalaisten mallisiksi. Levitä suikaleet leivinpaperin päälle ja sekoita joukkoon reilusti öljyä ja mausteet. Laita mukaan myös valkosipulin kynnet. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Ota pelti uunista ja ota valkosipulit peliltä pois. Lisää juustoraaste ja laita ranskikset vielä uuniin noin 10 minuutiksi tai kunnes juusto on sulanut. Valmista majoneesi. Purista jäähtyneet, pehmenneet valkosipulit kuoristaan kippoon ja muhjenna ne muusiksi. Lisää majoneesi ja sekoita hyvin. Tarjoa ranskalaisten kera.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Rakettispagettivuokaa kurpitsasta

Nuoruudessani ruoanlaittobravuurejani olivat kasvispitsa, johon tuli valtava määrä keltasipulia ja tomaattimurskaa ja rakettispagettivuoka. Muistan vuoan olleen niin rasvainen, että vieläkin hirvittää. Tuolloin kaupan hyllyillä ei ollut rasvaprosenteiltaan kevyitä jauhelihoja sialla tai ilman.

Intoilin jo viime syksynä spagettikurpitsasta, mutten löytänyt sitä mistään kaupasta. Nyt sitä löytyy jopa tämän peräkylän Ässästä. Aika verrattomaksi raaka-aineeksi se on osoittautunut. Maultaan sopivan mieto, nopeasti kypsyvä ja suorastaan mystisen säikeinen rakenne sai minut hihkumaan pitkästä aikaa keittiössä. Mies ei ymmärtänyt, kun komensin häntäkin katsomaan sitä ihmettä mitä kurpitsalle tapahtuu kypsennettäessä – siitä tulee rakettispagettia.


Spagettikurpitsavuoka

1 keskikokoinen spagettikurpitsa
suolaa
mustapippuria

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Laita puolikkaat alassuin leivinpaperille uunipellille. Paista uunissa +175 asteessa noin puoli tuntia. Kurpitsa on kypsää, kun veitsen kärki uppoaa siihen nätisti. Koverra kypsä malto puolikkaista ja mausta se suolalla ja mustapippurilla.

Lihakastike
400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuina
2–3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
(1 dl punaviiniä)
400 g tomaattimurskaa tai säilöttyjä tomaatteja
oreganoa
suolaa
mustapippuria

Ruskista jauheliha ja sipulit. Lorauta viini sekaan ja anna porista hetki, jotta alkoholi keittyy pois. Lisää joukkoon tomaattimurska. Lisää mausteet ja suola. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla noin puoli tuntia.

Juustokastike
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4–5 dl täysmaitoa
1,5 dl vahvaa juustoraastetta
muskottipähkinää
(suolaa)

Sulata voi pikkukasarissa. Sekoita joukkoon jauhot. Anna kypsyä hetki. Lisää pienissä erissä maito vatkaten seosta koko ajan reilusti. Anna kuplia hiljalleen jokusen minuutin, kunnes jauhot ovat kypsyneet. Lisää joukkoon juusto pienissä erissä. Mausta muskotilla ja suolalla.

Spagettivuoan kokoaminen: Levitä uunivuoan pohjalle kurpitsasoiroja ja sen päälle lihakastiketta. Toista ja lisää päälle vielä kurpitsakerros. Kaada päälle juustokastike ja lisää halutessasi vielä pikku ripaus juustoraastetta. Paista vuokaa +175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.