tiistai 15. maaliskuuta 2016

Bööön pastaa

Olin kuullut kyllä bööönpastasta (eli papupastasta) jo jokunen aika sitten. Mutta sitten sitä löytyi marketista ja voi pojat, että meidän perhe on syönyt bööönpastaa viimeisten viikkojen aikana. Kaikki ne herkuimmat pastareseptit, jotka ovat jääneet viimeisen viiden vuoden aikana kokeilematta, on ollut pakko testata.

Lainasin Jamie Oliverin "arkisista superruoista" kasatun suoranaisen terveysruokaopuksen. Kovin maukkailta monikaan resepti ei vaikuttanut (ehkä terveellisyys on sitten vaan tylsää), mutta tätä ricotta-tomaattipastaa on tullut pari kertaa tehtyä. Ihan simppeli arkiruoka ilman lihaa, minkä tekee todella nopsaan.


Ricotta-tomaattipasta

4 valkosipulia hienonnettuna
1 chili pilkottuna
timjamia
sitruunamehua
oliiviöljyä
sitruunan kuorta raastettuna
suolaa
mustapippuria

500 g kypsiä kirsikkatomaatteja
1 ricotta-juusto
pastaa

Sekoita laakeassa uunivuoassa valkosipuli, chili, timjami, sitruunankuori ja -mehu sekä öljy. Laita ricotta vuokaan ja valele seoksella. Puolita tomaatit ja kippaa vuokaan. Sekoittele ne hyvin mausteöljyssä. Ripottele päälle vielä suolaa ja rouhaise mustapippuria myllystä. Laita uuniin 175–190 asteeseen 45 minuutiksi. Keitä sillä välin pasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti