lauantai 13. kesäkuuta 2015

Bloody Mary -naudanpata

Luvattoman pitkä tauko näistä blogihommista, mutta mutta... Työpaikkaa ja paikkakuntaa on taas vaihdettu. Onneksi tällä kertaa asuinympäristö on niin tuttu, ettei tarvitse totutella kovin paljon ainakaan ihmisiin.

Elimme toukokuun lähestulkoon eineksillä ja mieskin pääsi vasta pari viikkoa sitten asumaan omien töittensä takia saman katon alle kanssani, joten kunnon aterioita emme ole ehtineet juuri nauttimaan. Uusi Weberin vähän laadukkaampi grilli on nyt kuitenkin hankittu ja sillä kyllä kelpaa paistella, kunhan vaan aurinko paistelisi. Mutta asiaan.

Ei kovin kesäistä, mutta naudanpataa ajattelin tempaista viikonlopun kunniaksi. Hra Oliverin Fiilisruokaa-kirjan (älytön käännös kirjan alkuperäisestä nimestä) yksinkertainen Bloody Mary-naudanpata oli pakko kokeilla. Niin kuin kaikki kirjan reseptit, myös tämä vie useamman tunnin kypsentää. Naudan sisäpaisti, jonka sain käsiini matkan päästä hypermarketista, oli niin jänkkyä tavaraa, ettei sitä saanut millään konstilla ihan mureaksi. Mutta tarkoitus olisi siis saada liha niin mureaksi, että sen voi repiä hajalle.

Bloody Mary -naudanpata (8 annosta)

1 kilo naudan jänkinpää palaa, kuten rintaa, selkäpaistia, ulkopaistia...
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 sellerimukula
4 pientä punasipulia
rosmariinia (jos tuoretta on tarjolla, niin tietysti sitä)
2 laakerinlehteä

Bloody Mary -seos
1 sitruunan mehu
700 g paseerattua tomaattia
2 rkl worcestershirekastiketta
muutama tippa tabascoa
3 rkl vodkaa

Kuumenna uuni +130 asteeseen. Paista öljyssä kasarissa suolattuun ja pippuroituun naudanlihaan ruskea paistopinta. Pilko kuoritut selleri ja sipulit reiluksi paloiksi. Nosta liha pois kasarista napakan kokoiseen uunipataan ja laita tilalle kasvikset. Anna paistua 5–10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat vähän pehmenneet. Sekoita Bloody Mary -seos kannussa ja kaada kasariin. Lisää yrtit ja reilusti suolaa sekä pippuria. Kiehauta ja kaada lihan päälle. Peitä pata foliolla tai kostutetulla leivinpaperilla. Kypsennä pataa uunissa 5–6 tuntia tai niin kauan, että liha alkaa hajota. Tarjoa perunamuusin tai grillattujen parsojen kera.

2 kommenttia:

  1. Oisko villi ajatus marinoida tuo liha yön yli tuossa Bloody Mary seoksessa, alkoholihan pehmentää lihaa.
    ja sitten hauduttaa padassa.?

    VastaaPoista
  2. Hei Tiina Susanna!

    Ei varmastikaan huono ajatus marinoida lihaa yön ylitse tuossa seoksessa. Silloin tosin jättäisin itse lihan ja kasvisten ruskistuksen väliin.

    VastaaPoista