perjantai 28. helmikuuta 2014

Fenkolisoppa

Keittolinjalla jatketaan. Aviosiippa jatkaakin vielä tiukkaa ruokalinjaansa, joten minä saan nauttia itsekseni herkuista, muun muassa kasvisruoista. Fenkolikeiton ohjeita on maailma pullollaan. Tämä on Jamie Oliverin käsialaa kirjasta Kätevä Jamie. Kyseisessä kirjassa on reseptien lisäksi hyviä vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen.

Soppa ei kovin houkuttelevalta kuvassa näytä, mutta kaurapuuromaisen ulkonäön ei kannata antaa hämätä. Fenkoli on itsessään niin aromikas kasvis, ettei se juuri kaipaa maustamista, edes suolaa. Fenkolikeiton väriin voi vaikuttaa siihen lisättävien papujen avulla. Itse käytin tällä kertaa Go Green papumixiä, jossa on rusehtavia borlottipapuja. Jamie käyttää cannellini-papuja. Jokahinen voi käyttää omaan suuhun sopivia papuja. Ne eivät keittoa pahenna.

Fenkolikeitto (kahdelle)

1 fenkoli
1 keltasipuli
1 pullea valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
0,5 l kasvis- tai kanalientä
150 g kypsennettyjä papuja
mustapippuria
suolaa
chilihiutaleita
loraus kuohukermaa koristeluun ja mausteeksi

Viipaloi fenkoli jasipulit ohuiksi viipaleiksi. Säästä fenkolin lehtitupsut keiton koristeluun. Kuumenna oliiviöljy keskilämmöllä pinnoitetussa kattilassa. Kippaa kasvikset kattilaan. Anna niiden hautua 30 minuuttia kannen alla, kunnes ne ovat pehmenneet läpikuultaviksi. Mikäli seos tuumaa juuttua kattilan pohjaan kiinni haudutuksen aikana, lisää tilkka vettä.
Kaada kattilaan kiehuva liemi ja pavut. Jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia. Soseuta keitto ja mausta se makusi mukaan. Koristele fenkolin tupsuilla ja kuohukermalla.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Minestronekeitto linsseillä

Mielestäni yksi maukkaimpia talvikeittoja on minestronesoppa. Se on myös hyvin ympäristötietoinen ruoka, koska siihen voi upottaa melkein mitä tahansa jämiä: chilin puolikkaan, vähän nuutuneet varsisellerin varret, tomaattipyreen jämät, vanhat juuston kannikat...

Meillä minestronekeittoon ei tule pastaa tai perunaa, vaan palkokasveja. Linssit ovat tässä tarkoituksessa erityisen nopsia käyttää.

Minestronekeitto (kahdelle)

80 g pekonia kuutioina
1 pieni sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä viipaleina
1 iso porkkana kuutioituna
1 sellerin varsi
tai 1,5 tl sellerijauhetta
½ tlk tomaattimurskaa tai kuorittuja, säilöttyjä tomaatteja
1 dl haluamiasi linssejä
1 l lihalientä
mustapippuria
suolaa
juustoa ja tuoretta basilikaa tarjoiluun

Ruskista pekoni kattilan pohjalla. Lisää sipulit ja varsiselleri ja kuullottele hetki. Lisää porkkana, tomaattisäilyke, lihaliemi ja kylmällä vedellä huuhdellut linssit. Keittele noin 20 minuuttia. Mausta mustapippurilla ja suola. Tarkista maku. Annostele lautasille ja ripottele päälle juustoraastetta ja silputtua basilikaa.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Pekan juustoinen kermakammoitus

Karmean hankalaselkoiset ruokanimet jatkuvat. En taida tässä ryhtyä avaamaan tämän nimen taustaa sen enempää kuin totean vain, että reseptin pohja on tiramisuvaahdon ohje Karpin keittokirjasta. Selvää lienee, että jälkiruoka koostuu lähes pelkästä rasvasta.

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään makeutusainetta tai vastaavaa tuotetta, itse makeutin vaahdon ripauksella lakritsijauhetta (joka itsessään on todella makeaa ja sisältää hiilihydraatteja) ja pienenpienellä tilkalla kahvilikööriä.

Tiramisuvaahto (kolmelle)

2 pientä kananmunaa
250 g mascarponejuustoa
makeutusta
2 tl vahvaa, kylmää kahvia

Erottele keltuaiset valkuaisista kahteen kulhoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset vaahdoksi ja lisää sekaan vähitellen mascarpone koko ajan sekoittaen. Mausta seos. Lisää valkuisvaahto seokseen varovasti nostellen. Jaa annoslaseihin tai -kulhoihin ja nosta kylmään asettumaan hetkeksi.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mustan Salaneuvoksen rapsakka härkätaistelu

Kirjoitin ystävänpäivänä oman menuni siipalle. Hän tosin oli iltavuorossa, joten toteutukseen menu pääsi vasta tänään. Lukiessaan mielikuvituksellisesti nimettyjä ruokalajeja mieheni totesi, ettei hän voi valita näistä mitään, kun ei ymmärrä mitä ne tarkoittavat. Enkä kyllä ihmettele: Tykkään nimetä ruokia mahdollisimman vaikeasti.

Tämän komeahkolta kalskahtavan ruokalajin taakse piiloutuvat Valion Musta Salaneuvos, kylmäsavuhärkäleikkeleet, vihersalaatti retiisillä ja puolukkavinegretti. Eli perinteinen ruokaisa salaatti. Ohje on ihan omasta päästä.

Jälkiruoaksi nautimme tiramisuvaahtoa, jonka reseptin postaan huomenna.


Mustan Salaneuvoksen rapsakka härkätaistelu (kahdelle)

salaattia maun mukaan (vihersalattisekoitus sopii oikein hyvin)
125 g retiisiä viipaloituna
100 g Mustaa Salaneuvos-juustoa kuutioina, kolmioina tai viipaleina
100 g kylmäsavuhärkää

Puolukkavinegretti
0,75 dl puolukoita
2 rkl siideri- tai omenaviinietikkaa
3–4 rkl hyvää neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Asettele salaatit laakealle vadille tai isolle, matalalle lautaselle. Lisää ohueksi viipaloitu retiisi. Paloittele juusto haluamallasi tavalla. Rullaa kylmäsavuhärkäviipaleet rulliksi. Asettele härkä ja juusto kauniisti salaatin päälle.
Valmista vinegretti murskaamalla puolukat puolihuolimattomasti. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Tarkista maku. Annostele salaatin päälle.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Paras pastakastike ikinä

Jamie Oliverin salami-fenkoli-tomaattikastike on paras pastakastike, jonka tiedän. Paljon kehuttua ja kohuttua avokadopastaa kun en ole vieläkään kokeillut.

Ennen vanhaan, kun halusin herkutella viikonlopun kunniaksi, tein aina tätä ruokaa. Nyttemmin kastiketta on tullut tehtyä todella harvoin, koska en syö enää pastaa. Sikäli ihme, kuinka helposti pääsin eroon pastan ja ruisleivän puputtamisesta, koska ne kuuluivat aikaisemmin minun top vitoseeni ruoka-aineista.

Hyvälaatuinen ja oikein keitetty pasta on vain olennainen osa tätä kastiketta, sitä ei käy kiistäminen. Mitkään tuorejuusto-kananmunaseokset tai kesäkurpitsasuikareet eivät tämän kastikkeen kanssa pastaa korvaa – valitettavasti.


Pastaa salamilla, fenkolilla ja tomaateilla (neljälle)

öljyä
150 g salamiviipaleita (mieluusti italialaisittain maustettuja)
2 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
1 tl fenkolinsiemeniä kevyesti murskattuna
1 fenkoli ohuina viipaleina
2 tölkkiä kuorittuja tomaatteja
(1 kuivattu chili murskattuna)
suolaa
mustapippuria
400 g pastaa (tai korviketta)

Kuumenna öljy paistokasarissa. Lisää salami- ja valkosipuliviipaleet. Lisää fenkolinsiemenet. Paista miedolla lämmöllä, kunnes rasva alkaa irrota salamista ja viipaleet ruskistua. Lisääs fenkolinviipaleet ja sekoita nostellen. Laita kansi päälle ja vähennä lämpöä. Anna paistua viisi minuuttia. Lisää tomaatit ja mausteet (sekä kuivattu chili). Hauduta 25 minuuttia, kunnes seos on paksuuntunut. Keitä sillä välin pasta. Sekoita kastike valutettuun pastaan. Halutessasi voit tarjota ruoan oliiviöljyssä paistettujen leivänmurujen kera.