lauantai 26. tammikuuta 2013

Naudanliha-pähkinäwokki

Wokit ja pastakastikkeet olivat ensimmäiset ruokarakkauteni. Vuosia sitten, silloin kun aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa, kopioin jostain kirjaston wokkikirjasta muutaman ohjeen. Ne olivat ensimmäisiä keräämiäni reseptejä Valion pastakastikekirjan ohjeiden lisäksi. Wokkireseptien ongelmana oli aikoinaan ”eksoottisten” raaka-aineiden puute ja senpä tähden olen autuaasti unohtanut nuo reseptit.

Jääkaapissa köllötti jämät varsisellerinipusta ja paketti naudanlihasuikaleita. Kuinkas ollakaan, salaista reseptikansiotani selaillessani, löysin kokeilematta jääneen naudanliha-pähkinäwokin ohjeen. En muista, mikä kirjan nimi tai tekijä lienee. Ohjettakin muokkailin pienesti omaan makuuni ja alla lopputulos.


Naudanliha-pähkinäwokki (kahdelle)

350 g naudanlihasuikaleita
1 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
2 tl sichuaninpippuria murskattuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 iso valkosipulinkynsi murskattuna
70 g paahdettuja cashewpähkinöitä (ei suolattuja)
3 varsisellerin vartta viipaloituna

Marinoi lihaa 20 minuuttia soijakastikkeen, seesamiöljyn, pippurin ja inkivääriraasteen seoksessa. Ruskista liha wokissa kovalla lämmöllä nopeasti. Nostele pois pannulta. Lisää wokkiin valkosipuli, pähkinät ja varsiselleri. Kypsennä niitä kohtalaisella lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää lihat ja kuumenna. Tarjoa lisäkkeenä wokkivihanneksia, nuudeleita, riisiä tai vaikkapa parsakaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti